Skip to main content

Kruununhaassa kadun päällystystyö aiheuttaa liikennejärjestelyjä maanantaina 19.9.

Tiedote 15.9.2022

Päällystystyön aiheuttamat liikennejärjestelyt 19.9.2022

Kruununhaassa jatketaan asfaltointitöitä maanantaina 19.9. Tällä kertaa päällystetään katualuetta SIltavuorenrannan ja Kirjatyöntekijänkadun risteyksessä.

Päällystystyön aikana moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille ajosuunta kerrallaan.

Myös jalankulun ja pyöräilyn reiteissä on pieniä muutoksia.

Liikenteenohjaajat ovat paikalla ohjaamassa liikennettä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Hakaniemenranta

Sörnäisten rantatiellä tehdään louhintaa viikolla 38

Tiedote 15.9.2022

Sörnäisten rantatiellä louhitaan kalliota räjäyttämällä ajalla 21.-23.9.2022. Työ aloitetaan keskiviikkona 21.9. kallioporauksilla, joista syntyy myös kovempaa melua.

Räjäytykset tehdään päiväsaikaan ruuhka-aikojen ulkopuolella klo 9-15. Liikenne joudutaan pysäyttämään hetkellisesti räjäytysten ajaksi. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä.

Louhintaa tehdään hulevesilinjojen rakentamisen takia. Osa hulevesikaivoista täytyy upottaa kallioon riittävien kaatojen aikaansaamiseksi.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Liikennejärjestelyt, Merihaansilta, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Kruununhaassa katujen päällystystyöt aiheuttavat liikenne- ja pysäköintirajoituksia 12.-13.9.

Tiedote 7.9.2022

Asfaltointityöt sulkevat tilapäisesti katuja päiväsaikaan.

Kruununhaassa asfaltoidaan katuja viikon 37 alussa. Työt pyritään saamaan valmiiksi maanantain 12.9. aikana, mutta ne on mahdollista, että ne jatkuvat vielä tiistaina 13.9. Mikäli työt jatkuvat vielä tiistaina, järjestelyt kuitenkin puretaan yön ajaksi pois ja tällöin liikenne kulkee normaalisti.

Työn aikana moottoriajoneuvoliikenne SIltavuorenrannasta Pohjoisrantaan ja Liisankadulle on poikki.

Myöskään Liisankadun suunnasta ei pääse autolla ajamaan Siltavuorenrantaan Maurinkadun, Kristianinkadun ja Välikadun kautta.

Liikenteenohjaajat opastavat autoilijoita työn aikana. Jalankululle ja pyöräilylle järjestetään reitit. Myös pelastusajoneuvoille järjestetään tarvittaessa kulkureitit.

Myös joitakin pysäköintipaikkoja on työn aikana pois käytöstä Kirjatyöntekijänkadulta ja Maurinkadulta.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Merihaansilta, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Syksyn työt Hakaniemessä ja Kruununhaassa

Tiedote 24.8.2022

Näkinsillan työmaa 18.8.2022

Kesän aikana Kruunusillat allianssin kunnallistekniikka- ja kadunrakennustyöt ovat edenneet hyvin, joiltakin osin jopa odotettua paremmin. Sujuva eteneminen tarkoittaa sitä, että tänä vuonna päästään aloittamaan myös joitakin sellaisia töitä, jotka oli alun perin aikataulutettu ensi vuodelle.

Siltatyöt ovat silti edelleen kaiken keskiössä, ja kaikki muut työt tapahtuvat niiden ehdoilla.

Kruununhaka

Uuden Hakaniemensillan rakennustyöt etenevät. Työsiltaa jatketaan molemmin puolin salmea. Kruununhaan puolella tehdään lisäksi kaivutyötä ja lyöntipaalutusta. Molemmin puolin salmea asukkaiden kärsivällisyyttä syystäkin koetellut lyöntipaalutus vähenee huomattavasti syys-lokakuun vaihteessa, mutta porapaalutukset jatkuvat.

Siltavuorenrannassa tehdään pienimuotoisempia hulevesi- ja muita töitä. Joitakin kadunvarren pysäköintipaikkoja on jouduttu ottamaan työalueeksi muutaman viikon ajaksi.

Pohjoisranta-kadun itäpää alkaa syksyn aikana valmistua lopulliseen muotoonsa. Syyskuun alussa käynnistyy reunakivien asennus ja asfalttipintojen teko. Näistä työvaiheista johtuen jalankulun ja pyöräilyn väyliä siirrellään jonkin verran syyskuun ajan.

Hakaniemi

Uuden Hakaniemensillan tukia valetaan syksyn aikana. Sillan teräsrungon asennus on tarkoitus aloittaa alkutalvesta, ja sitä tehdään 4-5 kuukauden ajan.

Sillan länsipuolella työt laajenevat syksyn aikana kohti Hakaniemen toria ja Siltasaarenkatua, John Stenbergin rantaan saakka. Alueella tehdään kaukolämpö- ja kaukokylmälinjaa sekä vesihuoltolinjoja.

Sillan itäpuolella tehdään myös erilaisia putkiasennuksia, mutta sen lisäksi ruoppausta ja meritäyttöjä.

Veneilykauden päätyttyä, jossain vaiheessa talvea venelaiturit siirtyvät Hakaniemenrannasta Tervasaareen.

Sekä sillan länsi- että itäpuolella työt saadaan syksyn aikana paikoittain niin valmiiksi, että jalankulun ja pyöräilyn väylille voidaan jo tehdä lopulliset asfaltoinnit.

Myös uudella Merihaankadulla tehdään syksyn aikana jo täyttöjä ja pintarakenteita. Näin saadaan valmiiksi reitti siltatyömaan teräskuljetuksille.

Sörnäisten rantatiellä kaukolämpölinjan asennustyö valmistuu syksyn aikana. Tällöin moottoriajoneuvojen ajokaistat siirretään tämänhetkiseltä sijainniltaan kadun itäreunaan. Näin saadaan liikenne pois kadun länsipuolelta, joka muuttuu puolestaan työmaaksi.

Merihaansillan rakentaminen käynnistyy loppusyksystä

Merihaan edustalla on tehty toukokuusta saakka maankaivuuta ja pontinlyöntiä, sillä alueelle rakennetaan uudet vesihuoltolinjat. Työssä on riittänyt haasteita, sillä 50-60 vuotta sitten alueelle on haudattu paljon erilaista jätettä. Maaperä on ollut odotettua huonompaa. Pontitukset jatkuvat vielä joidenkin viikkojen ajan.

Hakaniemen ja Nihdin eli Kalasataman eteläkärjen yhdistävän Merihaansillan rakentamista on jo kesän aikana valmisteltu Nihdissä purkamalla vanhoja laiturirakenteita ja porapaaluttamalla rantamuuria. Loppusyksyn aikana sillanrakennustyöt käynnistyvät myös Hakaniemessä Merihaan edustalla. Tästä tiedotamme erikseen aikataulujen varmistuttua, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan kovaa melua aiheuttavat paalutukset alkavat loppusyksyn ja alkutalven aikana.

Näkinsillan työmaalla yötöitä luvassa

Uuden Näkinsillan työmaalla päästään syksyn aikana tekemään betonivaluja.

Näkinsillasta puhuttaessa täytyy mainita myös sen Vetehisenkujan kohdalla sijaitsevaan maatukeen rakennettava jätevesipumppaamo, joka on haastava, osittain pohjaveden tason alapuolelle sijoittuva geotekninen rakenne. Kesän aikana pumppaamon kaivanto saatiin valmiiksi, ja syksyn aikana sitä betonoidaan.

Osa pumppaamon betonivaluista joudutaan tekemään yöaikaan, koska korkea seinävalu täytyy tehdä tietyllä nousunopeudella, ja työ vaatii tällöin enemmän aikaa kuin yhden työpäivän. Niinpä se aloitetaan jo aamuyöstä. Näillä näkymin kyseinen, muutaman vuorokauden mittainen työvaihe ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen. Se ei ole varsinaisesti kovaa melua aiheuttavaa työtä, mutta saattaa kuitenkin häiritä lähimpien asukkaiden yöunia. 

Pahoittelemme jälleen niin melua kuin muitakin häiriöitä aiheuttavia työvaiheitamme. Ymmärrämme, että asukkaiden kärsivällisyys on ollut eritoten kesähelteillä koetuksella, kun ikkunoitakaan ei ole voinut melun takia pitää auki.

Ehkäpä se, että voimme kertoa melun olleen hyödyllistä, eli työt ovat todellakin kesän aikana edenneet, saattaa hiukan lohduttaa tässä tilanteessa. Kiitos kärsivällisyydestä.

Julkinen liikenne, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Sörnäisten rantatiellä, Näkinaukiolla suljetaan jalankulun ja pyöräilyn reitti ajalla 18.8.2022

Tiedote 17.8.2022

Suljettu reitti on merkitty kuvaan punaisella katkoviivalla.

Rakenteilla olevan. Sörnäisten rantatien ylittävän Näkinsillan palkkeja nostetaan paikoilleen torstaina 18.8. Näkinaukion jalankulun ja pyöräilyn väylä suljetaan työn ajaksi turvallisuusyistä, ja liikenne ohjataan Näkinaukion kiertävälle reitille.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Liikennejärjestelyjä Koirasaarentiellä 8.8. alkaen

Tiedote 3.8.2022

Karttakuvan Koirasaarentien bussipysäkki- ja kadunvarsipysäköintimuutoksista.

Kruunusillat-raitiotien rakentaminen alkaa Koirasaarentiellä välillä Saaristolaivastonkatu-Haakoninlahdenkatu 8.8.2022.

Työmaa aiheuttaa muutoksia pysäköintiin ja liikkumiseen. Ensimmäiset merkittävät liikennejärjestelyt ovat seuraavanlaisia:

  • Bussipysäkki Haakoninlahdenkatu H4697 siirtyy itään päin 8.8., Koirasaarentien ja Haakoninlahdenkadun risteyksen toiselle puolelle.
  • Kadunvarsipysäköinti poistuu Koirasaarentieltä väliltä Saaristolaivastonkatu-Haakoninlahdenkatu 8.8., kadun molemmilta reunoilta. Lisäksi pysäköinti poistuu siirtyvän bussipysäkin uuden paikan kohdalta eli Koirasaarentien eteläreunalta väliltä Haakoninlahdenkatu-Stansvikintie. Huomioithan, että pysäköinti päättyy jo vuorokauden vaihtuessa eli klo 00.00 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Siirtokehotusten vastaisesti pysäköidyt autot hinataan pois 8.8.

Luvassa on myös pienempiä, useammin muuttuvia liikennejärjestelyjä:

  • Bussipysäkki Haakoninlahdenkatu H4695 tulee siirtymään rakennustyövaiheiden mukaan, mutta alkuperäisen paikkansa lähellä – keskikaistalta sivukaistalle ja toisinpäin.
  • Moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen reitteihin ei ole tällä hetkellä luvassa suuria muutoksia. Moottoriajoneuvoliikennettä ohjataan työvaiheiden mukaan keskikaistalla ja/tai sivukaistoilla. Haakoninlahdenkadun ja Koirasaarentien risteys on ajoittain liikenneympyrä, ajoittain T-risteys. Jalankulku ja pyörätie säilyvät vähintään yhdellä puolella katua.

Reitit opastetaan aina kaduilla. Kruunuvuorenrannan tämänhetkiset liikennejärjestelyt ovat lisäksi näkyvissä tämän sivun lopussa: Linkki liikennejärjestelykarttaan

Kruunusillat

Kruunuvuorensillan teräspalkkien tunkkaus on käynnistynyt

Tiedote 2.8.2022

Suomen pisimmän sillan eli Helsinkiin rakennettavan Kruunuvuorensillan teräspalkkien lanseeraus eli tunkkaus on käynnistynyt siltatyömaalla Helsingin Kruunuvuorenrannassa.

Näkymä tunkattavan siltarakenteen alta. Kuva: Venla Ristola

Siltarakenteen teräspalkit kasaushitsataan työmaalla yhdeksi kokonaisuudeksi ja tunkataan vaiheittain sillan välitukien päälle. Nestetoiminen hydraulitunkki vetää vaijereiden avulla teräspalkkeja eteenpäin.

Kuva hydraulitunkeista. Kuva: Venla Ristola

Tällä hetkellä työmaalla on valmiina kolme lohkoa eli noin 90 metriä sillan teräsrakennetta ja tästä kokonaisuudesta tunkataan nyt 54 m. Tunkkausnopeus on noin 15 m tunnissa ja ensimmäinen tunkkaus kesti noin viisi tuntia. Seuraava tunkkaus on arviolta noin kuukauden kuluttua.  

Siltarakenteen teräslohkoja tunkataan Kruunuvuorenrannasta  ja Palosaaresta. Sillan vinoköysiosuuden teräspalkistot asennetaan paikalleen merinosturin avulla vuonna 2023.

Tiedote, Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Kalasatama, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Kruunusillat, Raitiotie

Kruununhaassa Kirjanpuiston luona tilapäisiä liikennejärjestelyjä 1.-3.8.2022

Tiedote 29.7.2022

Liikennejärjestely on voimassa 1.-3.8.2022 klo 7-18.

Kirjanpuiston läheisyydessä rakennetaan uutta kunnallistekniikkaa. Elokuun ensimmäisellä viikolla puistoa ympäröivillä katualueilla joudutaan rajoittamaan moottoriajoneuvoliikennettä, jotta työ saadaan tehtyä mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti.

SIltavuorenrannan normaali ajoreitti kohti Pohjoisrantaa katkeaa työpäivien ajaksi (klo 7-18) ajalla 1.-3.8. Korvaava ajoyhteys työpäivän aikana järjestetään Kirjatyöntekijänkatua pitkin. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikenteen suunta kerrallaan.

Siltavuorenrannan kadunvarsipysäköinti säilyy käytössä myös päiväsaikaan. Liikenteenohjaajat päästävät autot ajamaan parkkiin ja pois sieltä.

Työpäivän jälkeen kaivannon yli asennetaan ajosillat, joita pitkin liikenne pääsee kulkemaan normaalisti illalla ja yöllä.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

Liikennejärjestelyt

Sillan- ja kadunrakennustyöt jatkuvat Kruununhaassa

Tiedote 21.7.2022

Rakennustyöt etenevät Kruununhaan puolella.

Kovaa melua aiheuttaviin töihin lukeutuu sekä paalutusta että pontitusta. Niitä on tehty jo pidemmän aikaa ja ne tulevat myös jatkumaan.

Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa pontitusta tehdään lopullisen paineviemärin rantautumiskohdan kaivannon tukemiseksi. Paalutus taas liittyy uuden Hakaniemensillan rakentamiseen. Parhaillaan esimerkiksi työsillan teko vaatii sitä.

Näiden kovaa melua aiheuttavien töiden lisäksi meneillään on muitakin työvaiheita. Niihin lukeutuu esimerkiksi uuden Hakaniemensillan tukien rakennustyöt, vesihuoltotyöt ja kadun rakennekerrokset.

Sekä Hakaniemessä että Siltavuorenrannassa Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt sekä liittyvät työt, kuten Hakaniemensillan ja Näkinsillan uusiminen, jatkuvat vaiheissa vuoteen 2026 asti.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia eli korvatulppia halukkaille: niitä on noudettavissa postilaatikosta, joka sijaitsee Kirjatyöntekijän ja Välikadun risteyksessä, kevyen liikenteen sillan vieressä.

Pahoittelemme häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Siltavuorensalmen vesiliikenne sekä Hakaniemenrannan jalankulku ja pyöräliikenne katkeavat kahtena yönä viikolla 28

Tiedote 4.7.2022

Siltavuorensalmen vesiliikenne sekä Hakaniemenrannan jalankulku ja pyöräliikenne katkeavat kahtena yönä viikolla 28 4.7.2022 09:33:45 | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Vesiliikenne joudutaan katkaisemaan Siltavuorensalmessa Hakaniemensillan kohdalla kahtena yönä viikolla 28. Siltavuorensalmessa tehdään silloin viemäriputkien upotustöitä. Samoina öinä myös jalankulku ja pyöräliikenne katkaistaan hetkellisesti Hakaniemenrannassa.

Vesiliikenne on poikki suunnitelmien mukaan maanantain 11.7. ja tiistain 12.7. välisenä yönä sekä tiistain 12.7. ja keskiviikon 13.7. välisenä yönä. Vesiliikenteen katkon pituus on molempina öinä klo 21-09. Vesiliikenteen katko tarkoittaa, että Hakaniemensillan ali ei pääse kulkemaan ja vesiliikenneyhteys Kaisaniemenlahteen on suljettu.

Myös jalankulku ja pyöräliikenne katkeavat samoina öinä Hakaniemenrannasta Hakaniemensillan ja Merihaan parkkihallitunnelin väliltä. Katkon pituus on noin klo 21-00 kumpanakin yönä. Kiertoreitti kulkee Hakaniemenkadun, väliaikaisen Näkinsillan ja Sörnäisten rantatien kautta. Järjestely joudutaan tekemään, sillä jalankululle ja pyöräliikenteelle ei saada tehtyä väliaikaista kiertoreittiä rakennustyömaasta johtuen.

On mahdollista, että upotustyöt siirtyvät huonon sään tai koneongelmien vuoksi. Siinä tapauksessa sekä vesiliikenteen että jalankulun ja pyöräliikenteen katkot voivat siirtyä 13.-14.7. ja 14.-15.7. välisille öille.

Ajantasainen tieto upotustöiden ajankohdasta löytyy Kruunusillat-raitiotien nettisivujen Veneilijöille-sivulta: https://kruunusillat.fi/veneilijoille

Viemäriputken upotus liittyy uuden Hakaniemensillan rakentamiseen. Uuden Hakaniemensillan linjauksen kohdalla Siltavuorensalmessa on kulkenut jätevesilinja, ns. paineviemäri, joka kuljettaa ison osan kantakaupungin jätevesistä. Tämä paineviemäri on siirrettävä pois uuden sillan kohdalta.

Nyt rakennustöissä ollaan siinä pisteessä, että uudet, vanhan viemärilinjan tilalle tulevat paineviemärit päästään upottamaan Siltavuorensalmen pohjaan. Työ tehdään yötyönä, jotta haitta liikenteelle olisi mahdollisimman vähäinen.

Pahoittelemme häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Jalankulun ja pyöräilyn väylä Sörnäisten rantatiellä suljetaan tilapäisesti ajalla 4.-7.7.

Tiedote 29.6.2022

Kuvan kiertotie on voimassa 4.-7.6.

Kruunusillat-allianssi uusii Sörnäisten rantatien ylittävän Näkinsillan. Sillanrakennustöiden vaatimien paalutusten takia Sörnäisten rantatiellä joudutaan sulkemaan Näkinaukion jalankulun ja pyöräilyn väylät tilapäisesti neljän päivän ajaksi 4.-7.7.2022.

Kiertotie on opastettu maastossa.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Kruununhaassa Kirjatyöntekijänkadulla liikennerajoituksia 27.-28.6.2022

Tiedote 23.6.2022

Kirjatyöntekijänkadulla tehdään juhannuksen jälkeisellä viikolla kunnallisteknisiä asennuksia, joiden takia katu joudutaan kaivamaan auki Kirjatyöntekijänkatu 14:n edustalla.

Maanantaina 27.6. ja tiistaina 28.6. moottoriajoneuvoliikenne on katkaistu Kirjatyöntekijänkatu 12:n kohdalta. Jalankulun ja pyöräilyn reitit ovat käytössä normaalisti, ja huolto- ja pelastusliikenteelle on järjestetty reitti kiinteistöille.

Myös työalueelle jäävät kadunvarren pysäköintipaikat ovat kyseisen työn ajan pois käytöstä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

 

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Sörnäisten rantatiellä tehdään yötöitä ennen juhannusta ja Hakaniemenrannassa juhannuksen jälkeen

Tiedote 21.6.2022

Sörnäisten rantatien ylittävän, Merihaan kupeessa sijaitsevan Näkinsillan rakennustyöt ovat käynnissä. Juhannusta edeltävällä viikolla sillan palkkeja nostetaan paikoilleen yötyönä. Työ kestää näillä näkymin yhden yön: sitä tehdään keskiviikon 22.6. ja torstain 23.6. välisenä yönä.

Työstä ei synny erityisen kovaa melua.

Työ joudutaan tekemään yöllä, koska päiväsaikaan se aiheuttaisi merkittävää haittaa liikenteelle. Työn aikana moottoriajoneuvoliikenteellä on käytössä yksi kaista suuntaansa.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla, tiistaina 28.6. aamuyöstä (klo 04-07) puretaan yötyönä liikenteenjakajia Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan risteyksessä. Työ joudutaan tekemään yöaikaan turvallisuussyistä. Työtä tehdään kaivinkoneella ja siitä aiheutuu jonkin verran melua.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Kruununhaassa kunnallistekniikan asennustyöt aiheuttavat liikennerajoitteita 20.-22.6.2022

Tiedote 17.6.2022

Välikadun, Kirjatyöntekijänkadun ja Pohjoisrannan risteyksessä tapahtuva maakaasu- ja telesuojaputkien asennustyö aiheuttaa Kruununhaassa tilapäisiä liikennerajoitteita ja kiertoteitä ajalla 20.-22.6.2022.

Järjestely koskee seuraavia katuja: Kirjatyöntekijänkatu, Välikatu, Pohjoisranta, Maurinkatu ja Kristianinkatu.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Työn aikana Kirjatyöntekijänkadun kautta ei pääse Pohjoisrannan yksisuuntaiselle kadulle eikä Välikadun kautta Kristianinkadulle (eikä siis eteenpäin kohti Liisankatua). Liisankadun suunnasta ei pääse Maurinkadun ja Kristianinkadun kautta Siltavuorenrantaan, vaan täytyy ajaa Unioninkadun kautta, jos haluaa Siltavuorenrantaan.

Vaikutukset jalankululle


Jalankulkureitti katkeaa Välikadun ja Kirjatyöntekijän risteyksestä niin, että Pohjoisrantaan ei pääse kävelemään suoraan. Jalankulkureitti kulkee kuitenkin edelleen väliaikaista jalankulun ja pyöräilyn ramppia pitkin kohti itää.

Vaikutukset pyöräilylle


Pyöräreitti katkeaa Välikadun ja Kirjatyöntekijän risteyksestä niin, että Pohjoisrantaan ei pääse ajamaan suoraan. Pyöräreitti kulkee kuitenkin edelleen välilaikaista jalankulun ja pyöräilyn ramppia pitkin kohti itää.

Vaikutukset joukkoliikenteeseen


Ei vaikutuksia.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien risteyksessä tilapäisjärjestelyjä jalankululle ja pyöräilylle ajalla 20.6.-30.8.2022

Tiedote 17.6.2022

Kesän ajan käynnissä olevat kaukolämpötyöt aiheuttavat liikennejärjestelyjä Sörnäisten rantatiellä. Kaukolämpölinja kulkee Merihaan puoleisen jalankulun ja pyöräilyn väylän alla, ja sen kaivaminen esiin aiheuttaa järjestelyjä jalankululle ja pyöräilylle.

20.6. alkaen Haapaniemenkadun risteyksessä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden matka Sörnäisten rantatien ylittävään liikennevaloristeykseen matka pitenee noin 40 metriä. Työn edistyessä reitti siirtyy välillä takaisin alkuperäiselle linjaukselleen, ja myöhemmin uudestaan lyhyelle kiertoreitille.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Hakaniemensillan Kruununhaan päässä moottoriajoneuvoliikenne siirtyy kiertotielle 14.6.2022

Tiedote 9.6.2022

Uuden Hakaniemensillan ja uusien katujärjestelyjen rakennustyöt muuttavat liikennejärjestelyjä Kruununhaassa 14.6.2022 alkaen. Sörnäisten rantatie / Pohjoisranta-kadun nykyinen linjaus suljetaan liikenteeltä, ja kaikki liikenne siirtyy väliaikaiselle reitille lähemmäksi rakennuksia.

Järjestely on voimassa siihen saakka, kun uusi Hakaniemensilta otetaan käyttöön tämänhetkisen tiedon mukaan vuonna 2024.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Ajokaistat siirtyvät tilapäiselle linjaukselle lähemmäksi rakennuksia.

Vaikutukset joukkoliikenteelle

Ei vaikutuksia.

Vaikutukset pyöräilylle

Tämänhetkinen pyöräilyn reitti Pohjoisrannassa säilyy.

Vaikutukset jalankululle

Tämänhetkinen jalankulkureitti Pohjoisrannassa säilyy.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa:

https://kruunusillat.fi/category/kruununhaka/

Yöllisiä liikennerajoituksia ajalla 13.-16.6.

Samaan kokonaisuuteen liittyen Pohjoisranta-kadulla tehdään yötöinä kunnallistekniikan asennuksia arviolta kolmena yönä ajalla 13.-16.6.2022. Liikenne kulkee kyseinä öinä klo 19 alkaen yhdellä kaistalla suuntaansa, ja palautetaan normaaliksi aamuun mennessä. Pohjoisrannan tilapäiset liikennevalot suljetaan työn ajaksi, ja liikenteenohjaajat ohjaavat tarvittaessa liikennettä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Näkinsillan rakennustyöt vaikuttavat jalankulun ja pyöräilyn reitteihin Sörnäisten rantatiellä

Tiedote 3.6.2022

Kruunusillat-allianssi uusii Merihaan kupeessa sijaitsevan, Sörnäisten rantatien ylittävän jalankulkua ja pyöräilyä palvelevan Näkinsillan. Sillanrakennustyöt ovat käynnissä ja uusi silta otetaan tämänhetkisen aikataulun mukaan käyttöön vuoden 2022 lopussa.

Sillanrakennustöiden takia jalankulun ja pyöräilyn reittejä joudutaan alueella välillä kaventamaan ja siirtelemään. Näkinaukiolla tehdään viikoilla 23 ja 24 sillan pilareiden valutyötä sekä sen jälkeen jalkakäytävän asfaltointityötä. Nämä työvaiheet kaventavat tilapäisesti kulkuväyliä.

Lisäksi viikolla 23 jalankulun ja pyöräilyn väylät Sörnäisten rantatiellä siltatyömaan kohdalla siirtyvät uudelle linjaukselle, kauemmaksi siltatyömaasta. Reitille tehdään samalla uusi asfaltointi. Uudet reitit opastetaan maastossa.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Näkinsilta

Kruunusillat-raitiotien ensimmäiset kiskot laskettiin maahan 31.5.

Tiedote 1.6.2022

Toukokuun viimeisenä päivänä elettiin merkittäviä hetkiä, kun Kruunusillat-raitiotien kiskojen asennus alkoi Laajasalon Kruunuvuorenrannassa. Kyseessä on ensimmäiset raitiotiekiskot sekä Kruunusillat-hankkeelle että koko Laajasalolle. Saarella ei ole koskaan ollut raitiotietä.

Kruunusillat-raitiotien ratatyöt aloitettiin Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdessa. Työt alkoivat 30.5. runkomelueristeen asentamisella. Ensimmäiset kiskot laskettiin 31.5. Kiskot tuotiin lavetilla, josta ne nostettiin ratapölkkyjen päälle. Seuraavina ratatöiden työvaiheina tehdään teknisiä järjestelmiä, raidelaatan betonivalu sekä kiskojen hitsaustöitä.

Haakoninlahdenkadun sekä sen eteläpäähän tulevien Stansvikin rantakadun ja Mirandankadun ratatyöt saadaan tehtyä tämän vuoden loppuun mennessä.

Kruunuvuorenrannan Koirasaarentiellä ratatyöt alkavat viimeistään ensi vuonna, mutta mahdollisesti jo tämän vuoden loppupuolella. Hakaniemen ratatyöt alkavat ensi vuonna.

Kruunusillat-raitiotien matkustajaliikenteen on tarkoitus alkaa vuonna 2027.

 

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Kalasatama, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Kruunusillat, Raitiotie

Sörnäisten rantatiellä asfaltoidaan 30. toukokuuta alkavalla viikolla yöaikaan

Tiedote 24.5.2022

Työt alkavat maanantain ja tiistain välisenä yönä 30. toukokuuta. Asfaltointi tehdään yöaikaan eli klo 22–06.

Asfaltointia Kalliossa / Elli Pukkinen.

Uutta asfalttia laitetaan Vilhonvuorenkadun risteyksen kohdalla sekä noin 50–100 metriä risteyksen molemmin puolin.

Työ tehdään säävarauksella, sillä esimerkiksi rankkasade tai alhainen lämpötila estää asfaltoinnin.

Asfaltointi tehdään kaista kerrallaan ja liikenteenohjaajat ovat ohjaamassa liikennettä. Työstä aiheutuu alkuvaiheessa melua.

Yhteystieto: Jouni Ranta, Louhintahiuekka Oy
0440 576 831

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta

Jalankulun ja pyöräilyn reitti muuttuu Hakaniemensillan Kruununhaan päässä 25.5.2022

Tiedote 25.5.2022

Jalankulun ja pyöräilyn reitit laskeutuvat sillalta uutta, väliaikaista ramppia pitkin Pohjoisranta-asuntokadulle.

Kruunusillat-allianssi rakentaa uuden Hakaniemensillan, joka otetaan käyttöön tämänhetkisen arvion mukaan alkuvuonna 2024. Sen jälkeen vanha silta puretaan.

Sillanrakennustyöt ovat käynnissä molemmin puolin Siltavuorensalmea. Alkukesän 2022 aikana Kruununhaan puolella kaikki liikenne siirretään rannasta kiertotielle lähemmäksi rakennuksia, jotta rakennustöille saadaan lisää tilaa

Keskiviikkona 25.5. siirretään ensin jalankulku ja pyöräily sillalta Kruununhakaan saavuttaessa uudelle linjaukselle, uutta väliaikaista ramppia pitkin Pohjoisranta-asuntokadulle. Vanha jalankulun ja pyöräilyn väylä poistuu käytöstä.

Moottoriajoneuvoliikenne siirtyy uudelle linjaukselle näillä näkymin kesäkuun puolessavälissä.

Nämä järjestelyt ovat voimassa uuden Hakaniemensillan valmistumiseen saakka.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

Vaikutukset jalankululle

Jalankulku siirretään Kruununhaan jalankulun ja pyöräilyn sillan eteläpuolelta uutta, väliaikaista ramppia pitkin alas kohti kerrostaloja. Uusi linjaus kulkee kerrostalojen edessä Pohjoisrannan talojen 30-22 välisellä alueella. Vanha jalankulun ja pyöräilyn väylä poistuu käytöstä.

Vaikutukset pyöräilylle

Pyöräilyn väylä siirtyy Kruununhaan jalankulun ja pyöräilyn sillan eteläpuolelta uutta, väliaikaista ramppia pitkin alas kohti kerrostaloja. Väylän uusi linjaus kulkee kerrostalojen edessä Pohjoisrannan talojen 30-22 välisellä alueella. Vanha jalankulun ja pyöräilyn väylä poistuu käytöstä.

Vaikutukset joukkoliikenteelle

Ei vaikutuksia.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Ei vaikutuksia tässä vaiheessa.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta