Hakaniemen Näkinsillan uusimistyö on alkanut

Tiedote 22.9.2021 / Helsinki

Havainnekuva uudesta Näkinsillasta. Kuva: Kruunusillat-allianssi

Työt on aloitettu väliaikaisten liikennejärjestelyjen tekemisellä nykyiselle Sörnäisten rantatien osuudelle, joka muuttuu myöhemmin nimeltään Miina Sillanpään kaduksi. Jalkakäytävällä tehdään aluksi tele- ja sähkökaapeleiden siirtotöitä. Samalla perustetaan siltatöiden vaatimat varastoalueet Näkinaukiolle.

Sillanrakennustyöt aloitetaan lokakuun aikana väliaikaisen sillan rakentamisella. Tällöin on luvassa kovaa melua aiheuttavaa työtä, kun Sörnäisten rantatien ylittävälle osuudelle tehdään paalutuksia. Rakentamista joudutaan tekemään myös yöaikaan, koska rakenteita joudutaan nostamaan kadun päälle, mikä päivällä aiheuttaisi liikenteelle kohtuutonta haittaa. Kovempaa melua aiheuttavat työt tehdään kuitenkin pääsääntöisesti päiväsaikaan.

Väliaikaisen sillan valmistuttua voidaan aloittaa Näkinsillan purku. Tämä tapahtunee joulukuussa. Myös purkutöistä aiheutuu kovaa melua. Uuden sillan rakennustyöt alkavat tammikuussa.

Osa suurempaa muutosta

Näkinsiltaa ei pureta sen kunnon takia. Uusimisen syy on se, että se on liian matala, eivätkä erikoiskuljetukset mahdu kulkemaan sen ali. Sörnäisten rantatie muuttuu erikoiskuljetusreitiksi, koska Hämeentie ei sitä enää ole, ja vanhan Hakaniemensillan uusiminen aiheuttaa puolestaan omat liikennejärjestelynsä tulevaisuudessa.

Uudesta Näkinsillasta tulee siis paitsi modernimman näköinen, myös alituskorkeudeltaan korkeampi. Lisäksi uuteen siltaan tulee vanhojen kulkureittien lisäksi liittymiä uuden asemakaavan myötä syntyneille uusille kerrostalotonteille.

”Alue tulee muuttumaan kokonaan, eikä vanha Näkinsilta enää sellaisenaan palvelisi jalankulkijoita tai pyöräilijöitäkään, joten sen uusiminen on tarpeen joka tapauksessa. Kaikki liikenteelliset muutokset alueella nivoutuvat tietysti myös Hakaniemensillan uusimiseen ja sen tuomiin muutoksiin, selventää Hakaniemen alueen rakennustöistä vastaava projektipäälllikkö Aapo Urjanheimo Kruunusillat-allianssista sillan uusimistarvetta.

Siltaan kätketään kunnallistekniikkaa

Uuden Näkinsillan rakentamisen aikatauluun vaikuttaa se, että sen Vetehisenkujalla sijaitsevaan viimeiseen maatukeen sijoitetaan jätevesilinjan pumppaamo. Sillanrakennustyöt joudutaan siis aloittamaan kaivamalla ensin pumppaamoa varten noin 15 m x 15 m kokoinen, yhdeksän metriä syvä monttu. Pumppaamon rakentaminen on geoteknisesti hyvin haastava työvaihe, joka vie aikaa suunnilleen saman verran kuin varsinainen sillanrakennus.

”Pumppaamoa rakennettaessa työskentelemme pohjaveden tason alapuolella, mikä aiheuttaa omat haasteensa. Lisäksi pumppaamo on osa siltarakennetta, eli sen täytyy kestää sillan kuormat. Sille täytyy tehdä todella paksut ja kestävät seinät, kuvailee vastaava työnjohtaja Jani Kiili Kruunusillat-allianssista pumppaamon rakentamisen erikoisuuksia.

Liikennejärjestelyjä tiedossa

Sörnäisten rantatie on erittäin vilkkaasti liikennöity valtaväylä, jossa autoliikenteen käytössä on normaalitilanteessa kolme kaistaa suuntaansa. Näkinsillan rakentamisen ajaksi katua joudutaan kaventamaan siten, että käytössä on kaksi kaistaa suuntaansa.

Näkinsillan eteläpuolelle rakennetaan parhaillaan väliaikaista liikenneympyrää, joka mahdollistaa Hakaniemenkadulta Sörnäisten rantatielle kääntymisen. Tällöin liikenne Hakaniemenrannassa Hakaniemenkadusta idän suuntaan lakkaa kokonaan, ja liikenne ohjataan pohjoisen suuntaan Hakaniemenkadun ja uuden liikenneympyrän kautta.

Pyöräilyn ja jalankulun pääreitit säilyvät, mutta niitä joudutaan työn edetessä paikallisesti siirtelemään.

Kaikki työvaiheet aiheuttavat enemmän tai vähemmän melua

Työt alueella tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin.

Kaikkein meluisimmat työt tehdään arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Kruunusillat-hankkeen raitiotien rakentamisen vaiheistus ja enimmäishinnan korotus päätöksentekoon

Tiedote 18.6.2021

Kruunusillat-hankkeen raitiotieosuuden toteutussuunnitelma ja tarkennettu kustannusarvio ovat valmistuneet. Uudessa toteutussuunnitelmassa raitiotien rakennustyöt esitetään tehtäväksi vaiheissa. Koska raitiotieosuuden kustannusarvio ylittää valtuuston hankepäätöksessään 2016 asettaman enimmäishinnan, rahoitus edellyttää kaupunginvaltuuston uutta hyväksyntää. Kruunusillat-hanke esittää, että raitiotien ja siihen liittyvien siltojen rakentaminen vaiheistetaan ja enimmäishintaa korotetaan 59 miljoonalla eurolla 326 miljoonaan euroon ensimmäisessä vaiheessa.

Rakentamisen vaiheistusta ja enimmäishinnan korotusta käsittelevät ensin HKL:n johtokunta 23.6. ja kaupunkiympäristölautakunta pian sen jälkeen.

Kruunusillat-hanke esittää päätettäväksi, että raitiotie rakennetaan kahdessa vaiheessa, ja että Laajasalon päässä jätetään toistaiseksi toteuttamatta reitin viimeinen osuus.

Esityksen mukaan:

  • Vaiheessa 1 tehdään raitiotieyhteys Laajasalosta Laajasalontieltä Hakaniemeen. Tämän kokonaisuuden uusi kokonaiskustannusarvio on 326 miljoonaa euroa nykyisessä (joulukuun 2020) hintatasossa.
    Vaiheen 1 aikana tehtävät työt ovat raitiotien rakentaminen Laajasalon ja Hakaniemen välille sekä kolmen sillan toteutus (Merihaansilta, Finkensilta ja Kruunuvuorensilta)./p>
  • Vaiheen 2 eli Hakaniemen ja Helsingin päärautatieaseman välisen raitiotieosuuden suunnittelu ja toteutuksen valmistelu jatkuu. Osuuden kustannusarvio tuodaan myöhemmin erikseen hyväksyttäväksi. Tämän hetken karkea arvio kustannuksista on noin kymmenen miljoonaa euroa.
    Laajasalossa raitiotien viimeistä osuutta Ollinraition ja Ilomäentien kautta Reposalmentielle ei toistaiseksi rakenneta. Mikäli tämä noin kilometrin pituinen osuus päätetään toteuttaa myöhemmin, osuuden kustannusarviosta ja rakentamisaikataulusta päätetään erikseen.

Uusi kustannusarvio

Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Nykyisessä hintatasossa summa vastaa noin 267 miljoonaa euroa. Summasta suurin osa – nykyrahassa noin 255 miljoonaa – oli suunnattu edellä mainitun vaiheen 1 eli Laajasalo–Hakaniemi-osuuden toteuttamiseen.

Vuonna 2021 on tehty uusi toteutussuunnitelma ja laskettu tarkennetut kustannukset. Sen tuloksena vaiheen 1 eli Laajasalo–Hakaniemi-osuuden uusi kokonaiskustannusarvio on 326 miljoonaa euroa. Kustannusylitys liittyy raitiotien ja Merihaansillan rakentamiseen.

Kruunuvuorensillan ja Finkensillan rakentava siltaurakka on kilpailutettu kokonaisurakkana. Sen urakkasumma 123 miljoonaa euroa on vuonna 2016 hyväksytyn hankesuunnitelman mukainen.

Kustannusarvion tarkentuminen johtuu toteutussuunnittelun aikana tehdyistä muutoksista ja täsmennyksistä. Kruunusillat-raitiotien aikaisempi kustannusarvio on laadittu vuonna 2015. Tuolloin ei ollut käytettävissä Raide-Jokerin ja Tampereen raitiotien kokemuksia laajojen nykyaikaisten raitiotiehankkeiden toteutuksesta ja kustannustasosta. Laatutasoon ja laajuuteen liittyviä kustannuksia ovat kasvattaneet myös raitiotierakentamisen tiukentuneet ja täsmentyneet vaatimukset.

Muita kustannuksia, joista ei päätetä nyt

Erikseen päätettäviä asioita ovat raitiotien kalusto ja varikko, jotka ovat HKL:n hankkeita. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaluston hankesuunnitelman 17.6.2020. Hankesuunnitelmassa vaunuja on varauduttu hankkimaan 23 kappaletta noin 98 miljoonaa euron hintaan. Varikon hankesuunnitelmasta ja kustannuksista ei ole vielä päätöstä. Arvio sen kustannuksista on 96 miljoonaa euroa. Kalustohankintojen ja varikon kustannukset ovat yhteensä 194 miljoonaa euroa, vuonna 2016 niiden arvioitiin olevan 115 miljoonaa euroa.

Raitiotien lisäksi Kruunusillat-allianssin on tarkoitus rakentaa myös muita kaupungin kehittämiseen liittyviä hankkeita. Näitä ovat esimerkiksi uuden Hakaniemensillan rakentaminen huonokuntoisen sillan tilalle sekä Hakaniemen uusien katujen rakentaminen.

Kruunusillat-hankkeen suunnittelun aloittamisen jälkeen näiden hankkeiden laajuus on kasvanut merkittävästi, minkä vuoksi myös kustannukset ovat nousseet. Vuonna 2015 arvioidusta 50 miljoonasta eurosta kustannukset ovat nousseet noin 236 miljoonaan euroon. Kaupunki päättää näiden liittyvien hankkeiden rahoituksesta osana talousarviokäsittelyä erikseen, eivätkä ne kuulu raitiotien kustannusarvioon ja sen enimmäishinnan korotusesitykseen.

Liittyvien hankkeiden laajuus ja hinta on kasvanut pääosin siksi, että alun perin raitiotietä suunniteltiin olemassa olevaan katuverkkoon. Sittemmin Hakaniemenrannasta on valmistunut suunnitelma, jonka toteuttaminen tarkoittaa kokonaan uusien katujen, asuinrakentamiseen tarkoitettujen tonttien ja puistojen rakentamista alueelle.

Hanke on jaettu kahteen osaan

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kokonaisurakan voitti toukokuussa 2021 Työyhteenliittymä Kruunusillat, jonka muodostavat Kreate Oy ja YIT Suomi Oy. Urakan kokonaishinta on tarjouksen mukaan noin 123 miljoonaa euroa.

Laajasalon ja Hakaniemen välisen raitiotieyhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa on laadittu nyt valmistuneet vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritelty rakentamisen aikataulu ja kustannukset. Kehitysvaiheen yhtenä tavoitteena on päättää allianssin ns. tavoitekustannus. Tavoitekustannus tarkoittaa allianssiprojektin kokonaiskustannusta, jonka puitteissa kaikki allianssiosapuolet sitoutuvat projektin toteuttamaan.

Tavoitekustannuksessa pysyminen on osa allianssin kannustinjärjestelmää, joka ohjaa mahdollisimman tarkkaan ja perusteltuun kustannuslaskentaan: jos tavoitekustannus pystytään alittamaan, saavat palveluntuottajat bonusta, ja mikäli se ylitetään, palveluntuottajat kustantavat osan ylityksestä. Näin kaikki riski ei jää tilaajalle eli Helsingin kaupungille. Myös mahdollinen hyöty jaetaan tilaajan kanssa, jolloin tilaajankin kustannukset alenevat.

Tavoitteena on aloittaa raitiotieyhteyden rakentaminen ensi syksynä.

Kruunuvuorensillan rakentaja selvillä

Tiedote 19.5.2021

Valmistuttuaan Suomen pisimmän sillan - Kruunuvuorensillan - rakentaja on selvillä. Kruunusillat-hankkeen siltaurakan eli Finkensillan ja Kruunuvuorensillan urakkakilpailutuksen on voittanut Työyhteenliittymä Kruunusillat, jonka muodostavat Kreate Oy ja YIT Suomi Oy.

Siltaurakoitsija rakentaa Suomen pisimmän sillan eli Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävän 1200 metriä pitkän Kruunuvuorensillan. Tämän lisäksi urakkaan kuuluu Kalasataman eteläosan Nihdin ja Korkeasaaren yhdistävän Finkensillan rakentaminen ja Korkeasaaren esirakentamistöitä.

Työt on tarkoitus aloittaa lokakuussa 2021. Tavoitteena on, että työt valmistuvat syksyyn 2025 mennessä.

Urakan kokonaishinta on tarjouksen mukaan noin 123 miljoonaa euroa.

Hanke on jaettu kahteen osaan

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana.

Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset.

Raitiotien suunnitelmat on täsmentyneet ja kevään mittaan on kerrottu kaksi merkittävää muutosta:

  • Raitiotie on päätetty rakentaa kahdessa vaiheessa. Ensin rakennetaan Laajasalon ja Hakaniemen väli sekä tilapäinen päätepysäkki Hakaniemeen. Osuus Hakaniemestä keskustaan tehdään toisessa vaiheessa.
  • Valmistellaan vaihtoehtoa, jossa raitiotie Laajasaloon rakennettaisiin ensin Laajasalontielle asti. Aiemmin suunnitelmana oli rakentaa jo tässä vaiheessa pitempi Yliskylän kiertävä raitiotie.

Tavoitteena on aloittaa raitiotien rakentaminen eli toteutusvaihe ensi syksynä.

Enimmäishinta tulossa poliitikkojen päätettäväksi

Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin yli neljä vuotta sitten arvioitiin. 19.1.2021 summan kerrottiin olevan 350 miljoonaa euroa vuoden 2015 hintatasossa. Hankkeen enimmäishinta on täsmentymässä kevään 2021 aikana.

Enimmäishinnan korotuksesta tehdään todennäköisesti esitys valtuuston käsiteltäväksi. Arvion mukaan asiasta päättää uusi kaupunginvaltuusto ensi syksynä.Kruunuvuorensilta lyhyesti

  • Valmistuttuaan Suomen pisin, korkein ja pitkäjänteisin silta. pituus 1200 metriä, keskipyloni 135 metriä alituskorkeus 20 metriä
  • Rakennetaan raitioliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn sekä hälytysajoneuvojen käyttöön.
  • Vuonna 2012 järjestetyn suunnittelukilpailun voitti WSP Finland Oy:n vetämä suunnitteluryhmä ehdotuksella ”Gemma Regalis”. Keveä ja ilmava vinoköysisilta, joka suo avoimet merinäkymät sekä siltaa kauempaa katsoville että sillalla kulkeville.

Yhteyshenkilöt
Ville Alajoki p. 040 334 7301 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Projektinjohtaja Kruunusillat-raitiotie 

Pääkaupunkiseudun liikennemelusta tehdään selvitys

Tiedote 18.6.2021

Ympäristömelu on yksi Euroopan suurimpia ympäristöongelmia, ja se on myös Suomen kaupunkiseuduilla merkittävä elinympäristön laatua ja terveellisyyttä heikentävä tekijä. Pääkaupunkiseudulla on alkanut Euroopan unionin ympäristömeludirektiivin mukainen liikennemeluselvitys.

Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Väylävirasto tekevät pää- ja kokoojakatujen, maanteiden ja rautateiden meluselvityksen yhteistyössä. Helsingissä selvitetään lisäksi raitioliikenteen ja metron aiheuttamaa melua.

Meluselvitys tehdään viiden vuoden välein

Edellinen koko pääkaupunkiseudun meluselvitys on vuodelta 2017. Tuolloin arvioitiin, että noin joka neljäs pääkaupunkiseudulla asuva asuu tieliikenteen melualueella. Nyt laadittava selvitys valmistuu kesällä 2022. Meluselvitys tehdään yhteiseurooppalaisella laskentamallilla (CNOSSOS-EU). Samalla tehdään kansallinen meluselvitys yhteispohjoismaisia melulaskentamalleja käyttäen.

Pääkaupunkiseudun liikennemeluselvityksen tulokset toimivat lähtötietoina tuleville kaupunkien meluntorjunnan toimintasuunnitelmille.

Sörnäisten rantatiellä kaadetaan katupuita lokakuussa

Tiedote 1.10.2021

Katu- ja siltatöiden takia Näkinsillan alueelta Sörnäisten rantatieltä joudutaan valitettavasti kaatamaan katupuita, koska puiden alle on tulossa uusia vesijohtoja, viemäreitä sekä sähkö- ja telekaapeleita. Lisäksi väliaikaiselle sillalle ramppeineen tarvitaan tilaa.

Puut ovat pääosin puistolehmuksia. Yhteensä joudutaan kaatamaan noin 40 puuta ja joitakin pensaita.

Merihaan kupeessa sijaitseva jalankulkua ja pyöräilyä palveleva, Sörnäisten rantatien ylittävä Näkinsilta uusitaan. Työ tehdään siten, että ensin rakennetaan väliaikainen silta vanhan sillan pohjoispuolelle, minkä jälkeen päästään purkamaan vanha silta pois ja rakentamaan uusi.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita. 

Sörnäisten rantatiellä liikennekatkoja keskiviikkoaamuna 13. lokakuuta

Tiedote 11.10.2021

Hakaniemensillalla Sörnäisten rantatiellä joudutaan katkaisemaan liikenne kahteen kertaan keskiviikkoaamuna 13.10. klo 5-7 välillä. Syy katkoille on nosturin vieminen Siltavuorenrannan työmaalle Kruununhakaan.

Ensimmäinen katko tapahtuu klo 5.15-5.45 välillä. Tällöin liikenne katkaistaan molempiin suuntiin noin 15 minuutin ajaksi.

Toisen katko sijoittuu arviolta klo 6.15-7.00 välille ja on kestoltaan lyhyempi.

Pahoittelemme häiriöitä.

Työ liittyy Hakaniemensillan ja Siltavuorensalmen rantojen uudistustyömaahan. 

Tervetuloa Kruunusillat-hankkeen asukastilaisuuteen 23.9. klo 17.00 – 18.30

Tiedote 15.9.2021 | YIT

Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa etenevät. Lue tuore tiedotteemme: https://kruunusillat.fi/tiedotteet/rakennustyot-laajenevat-hakaniemen-alueella/ 

Me Kruunusillat-allianssissa haluamme tiedon kulkevan molempiin suuntiin. Tässä verkkotilaisuudessa kerromme ensin, missä ja mitä aiomme syksyn aikana rakentaa, sekä miten työt näkyvät ja kuuluvat asukkaiden elämässä.

Illan toinen puolisko on varattu teidän kysymyksillenne. Voit lähettää meille kysymyksiä koko tilaisuuden ajan chatin kautta. Vastaamme illan aikana mahdollisimman moneen kysymykseen.

Tilaisuus nauhoitetaan ja tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa tilaisuuden jälkeen. Kaikkiin kysymyksiin vastataan myös kirjallisesti ja ne julkaistaan tilaisuuden jälkeen.

OHJELMA (muutokset mahdollisia)

  • Avaus
  • Miten rakentaminen näkyy ja kuuluu Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa
  • Siltatyöt
  • Tilapäiset liikennejärjestelyt
  • Kysymykset ja vastaukset
  • Mistä saat lisätietoa

Tilaisuus järjestetään verkkotilaisuutena

Liity Facebook-tapahtumaan, jonne osallistumislinkki lisätään juuri ennen tapahtumaa: https://www.facebook.com/events/378753143655469/?ref=newsfeed 

Alamaailman kävelykannen ja alapuolisten betonirakenteiden kuntotutkimus

Tiedote 21.1.2022

Helsingin Merihaka Oy on tilannut Contesta Oy:ltä Merihaan kävelykannen ja alapuolisten betonirakenteiden kuntotutkimuksen. Alueet on merkitty liitteenä olevassa kuvassa.


Avaa kuva suurempana tästä

Tutkimus aloitetaan rakenteiden yleistarkastuksella torstaina 27.1.2022. Tarkastuksen yhteydessä valitaan myös näytteiden ottopaikat myöhemmin tapahtuvaa näytteenottoa varten. Rakenteiden mahdolliset vauriot kartoitetaan ja alueella liikkuu huomiovaatetukseen pukeutuneita tutkijoita. Tutkimuksen apuna käytetään kevyitä telineitä alapuolisella pysäköintitasolla. Autojen siirtoon ei vielä tämän tarkastuksen aikana ole tarvetta.

Tutkimus tulee jatkumaan näytteiden otolla säävarauksin viikolla 5-6. Tällöin ilmoitamme mahdollisista autojen siirron tarpeesta hyvissä ajoin pysäköintiruutujen haltijoille.

Ohjeet asukkaille:

  • Pysäköintitasoilla on henkilöitä töissä, joten pyydetään noudattamaan varovaisuutta autolla liikuttaessa.
  • Näytteiden oton aikana kohteessa on mahdollisesti myös henkilönostin, joka hetkittäin saattaa haitata liikennettä.

Lisätietoa:

Ari Timonen
040 657 1268
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Alamaailman kävelykannen ja alapuolisten betonirakenteiden kuntotutkimus

Tiedote 3.3.2022

Helsingin Merihaka Oy on tilannut Contesta Oy:ltä Merihaan kävelykannen ja alapuolisten betonirakenteiden kuntotutkimuksen.

Tutkimuksia jatketaan poranäytteiden otolla perjantaina 4.3.2022 kävelykannen päällä. Näytteiden otosta syntyy ajoittain porauksen ääniä.

Ohjeet asukkaille

• Porakaluston ja tutkimusauton läheisyydessä ei saa oleskella.

Tämän jälkeen kannen kuntotutkimuksen kenttätyövaiheet ovat valmiit ja kuntotutkimuksen raporttien yhteenvetoa on saatavissa huhtikuussa 2021. Kuntotutkimuksien tavoite selvittää kansirakenteen sekä sen palkkien ja pilaristojen nykykuntoa ja jäljellä olevaa elinkaaren hahmottelua tukemaan eri pysäköintiratkaisujen tulevia suunnitelmia.

Lisätiedot: Kuntotutkimukset Ari Timonen Puhelin 040 657 1268 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Autoliikenteen reitit muuttuvat Hakaniemessä 2.9.2021 alkaen

Tiedote 1.9.2021 / Helsinki

Rakennustyömme muuttavat liikennejärjestelyjä Hakaniemessä 2.9.2021 alkaen.

Moottoriajoneuvoliikenne päättyy sinä iltapäivänä Hakaniemenranta 12 ja Haapaniemenkadun välillä (kuvassa punaisella).

Hakaniemenranta muuttuu yksisuuntaiseksi idän suuntaan. Reitti Merihakaan kulkee pohjoissuunnasta Sörnäisten rantatien ja Haapaniemenkadun kautta (kuvassa sinisellä). Merihaasta Haapaniemenkadulta on myös jatkossa mahdollista kääntyä vasemmalle kohti keskustaa ja Hakaniemeä.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa: https://kartta.hel.fi

Bussipysäkki H2524 poistuu Sörnäisten rantatieltä 16.5. alkaen

Tiedote 11.5.2022

Korvaava pysäkki H2514 sijaitsee noin 150 metriä pohjoiseen.

Väliaikaisen Näkinsillan vieressä oleva bussipysäkki H2524 Sörnäisten rantatiellä pohjoisen suuntaan poistuu käytöstä 16.5.2022. Korvaava bussipysäkki H2514 sijaitsee noin 150 metriä pohjoiseen Sörnäisten rantatietä, Kaikukadun sillan pohjoispuolella.

Pysäkki poistuu käytöstä, koska Kruunusillat-allianssi uusii Sörnäisten rantatien ja sen alla sijaitsevan kunnallistekniikan Haapaniemenkadun risteykseen saakka. Työ aloitetaan kaukolämpölinjan siirtotyöllä.

Sörnäisten rantatien itäreuna muuttuu työalueeksi, eikä pysäkille kulkua pystytä turvallisesti järjestämään työalueen läpi. Busseille ei myöskään pystytä järjestämään riittävää pysähtymistilaa.

Tämänhetkisen arvion mukaan pysäkki palautuu paikalleen vuoden 2023 lopussa. Aikatauluun vaikuttavat paitsi töiden edistyminen Sörnäisten rantatiellä, myös uuden Hakaniemensillan valmistumiseen liittyvien liikennejärjestelyjen aikataulut.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Hakaniemen alueelle alustavasti suunnitellut puulajit

Tiedote 25.1.2022

Hakaniemen alueelle alustavasti suunnitellut puulajit

Suurten katurakennushankkeiden tieltä kaadetaan usein jo muutenkin vähälukuisia katupuita. Syy on yleensä se, että maanalaisille putkille ja johdoille tarvitaan tilaa.

Uusia puita kuitenkin myös istutetaan, mikä jää usein vähemmälle huomiolle. Toki ne ovat pienempiä kuin kaadetut. Ne kuitenkin kasvavat. Kaupunkia ei tehdä vain nykyisille asukkaille, vaan myös tuleville sukupolville.

Kuten kuvan kartasta näkyy, Hakaniemeen ja Kruununhakaan on aikanaan tulossa kunnon kirjo katupuita. Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle tullaan istuttamaan 21 eri puulajin edustajia.

Suunnitelmia tehdessä tavoitteena on ollut lajikirjo. Toki valinnoissa on mietitty monia asioita: katumiljööseen sopimista, taimien istutuskokoja, puulajien vastaavuuksia.

Puiden sijainnit on suunniteltu liikenteen näkemät ja maanalainen tekniikka huomioon ottaen. Käytännössä kaikkialla, missä puita voi olla, niitä tulee olemaan.

Istuttamisen kanssa joudutaan kuitenkin odottamaan vielä tovi – todellisuudessa vuosia. Hakaniemeä kun uusitaan muutenkin kuin Kruunusiltojen osalta. Alueen tontit ja kadut pitää saada ensin kuntoon. Näin vältetään puiden vaurioituminen rakentamisen yhteydessä.

Hakaniemen lisäksi uusia puita istutetaan koko ratikkareitin varrelle – yhteensä yli 1300 kpl.

Hakaniemen alueen uudistus alkaa

Julkinen tiedote 24.5.2021

Tulevina vuosina Hakaniemi kokee muodonmuutoksen. Me Kruunusillat-raitiotien tekijät rakennamme teille myös uutta rantaa ja katuja sekä uuden Hakaniemensillan. Lisäksi korjaamme viemäreitänne, vesijohtojanne sekä sähkö- ja telekaapeleitanne.

Aloitamme toukokuussa töillä, jotka eivät liity raitiotiehen. Työmme päättyvät vasta vuonna 2026.

Työmaat aiheuttavat haittaa

Rakentamisvuodet tulevat olemaan rankkoja. Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi.

Voitte liikkua jalan, pyörätuolilla, pyörällä ja autolla kaikkialle, mutta turvallisuuden takia osa kulkureiteistänne pitenee. Myös suosittu Näkinsilta uusitaan. Työmaa-aikana käytössä on tilapäinen silta.

Opastamme reitit kadulla niin, että näette helposti mistä pääsee minnekin. Jos näin ei ole, antakaa meille palautetta. Kerromme myös ennalta nettisivuillamme ja mm. Facebookissa tulevista muutoksista.

Bussin 55 reitti siirtyy kesällä kulkemaan Hakaniemenrannasta suoraan Sörnäisten rantatielle. Linjan 502 päätepysäkki siirtyy Kallion kirjastolle. Linja 17 lakkautetaan.

Kadunvarsipysäköinti vähenee Hakaniemenrannassa, Siltavuorenrannassa, Kirjatyöntekijänkadulla ja Pohjoisrannassa.

Työmme aiheuttaa melua ja pölyä, joita pyrimme torjumaan käytettävissä olevin keinoin. Kauaksikin kuuluvaa melua syntyy paalutustöistä, jotka kestävät vaihtelevasti useita vuosia. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18.

Bulletin också på svenska från denna länk

Hakaniemenrannassa kaadetaan katupuita helmikuussa

Tiedote 9.2.2022 | Hakaniemi

Tältä alueelta kaadetaan 24 puuta.

Uuden Hakaniemensillan ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia Hakaniemenrannassa joudutaan kaatamaan katupuita.

Kaadettavat puut ovat puistolehmuksia. Yhteensä kaadetaan 24 puuta.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Lue lisää alueen uusista istutuksista ja puulajeista täältä.

Hakaniemenrannassa kaadetaan katupuita viikolla 10

Tiedote 2.3.2022

Kaadettavat puut on rajattu kuvaan punaisella.

Kruunusillat-raitiotien ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia Hakaniemenrannassa joudutaan kaatamaan katupuita viikolla 10.

Kaadettavat puut ovat puistolehmuksia. Yhteensä kaadetaan noin 40 puuta.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Kaikki alueen uudet puistot eivät valmistu Kruunusillat-raitiotien rakentamisen yhteydessä, mutta silti Kruunusillat-allianssi istuttaa Hakaniemen-Kruununhaan alueelle 170 kpl uusia puita ja 2800 kpl uusia pensaita vuoteen 2027 mennessä.

Koko Kruunusillat-työalueelle tulee uusia puita noin 1300 kpl ja pensaita yli 10 000 kpl.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Lue lisää alueelle suunnitelluista uusista istutuksista täällä.

Hakaniemenrannassa tehdään kovaa melua aiheuttavia louhintatöitä 4.4. alkaen

Tiedote 1.4.2022

4.4.2022 alkaen Hakaniemenranta 6:n kohdalla (eli Opetushallituksen luona) tehdään kallion louhintaa eli räjäytystöitä, jotka kestävät arviolta 30.4.2022 saakka. Räjäytyksiä on enintään 3-4 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 7-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein.

Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia (korvatulppia) halukkaille. Niitä on noudettavissa Hakaniemenrannasta, Hakaniemensillalta laskeutuvien rappusten alapäähän kiinnitetystä postilaatikosta.

Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.

Hakaniemenrannassa tehdään yö- ja viikonlopputöitä viikolla 47

Tiedote 24.11.2021

 

Hakaniemenrannassa joudutaan meriveden korkeuden aiheuttamien haasteiden takia tekemään yötöitä näillä näkymin kahtena tai kolmena yönä viikon 47 lopussa: 24.11.-27.11.2021. Töitä tehdään tällä ajanjaksolla vuorokauden ympäri, myös lauantaina päivällä.

Työ ei ole erityisen kovaa melua aiheuttavaa, vaan tavanomaista muotti-, raudoitus- ja betonointityötä.

Meriveden korkeus on öisin 60-90 cm alempana kuin päivällä, joten yötyö mahdollistaa töiden nopeamman etenemisen.

Sekä Hakaniemessä että Siltavuorenrannassa Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt sekä liittyvät työt, kuten Hakaniemensillan ja Näkinsillan uusiminen, jatkuvat vaiheissa vuoteen 2026 asti.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.

Hakaniemensillan eteläpäässä merkittäviä liikennerajoituksia koko viikonlopun 22.-25.4.

Tiedote 14.4.2022

Kruunusillat-allianssi uusii kunnallistekniikkaa Kruununhaassa osana Hakaniemen alueen uudistumista. Viikonloppuna 22.-25.4. suoritetaan kunnallistekniikan eli kaukolämmön, hulevesiviemäreiden ja sähkökaapeleiden asennukset Hakaniemensillalle johtavan Pohjoisranta-kadun alle. Työalue on Pohjoisranta 24:n edustalla, ja se hidastaa merkittävästi Hakaniemensillan kautta kulkevaa liikennettä.

Liikennerajoitukset astuvat voimaan perjantaina-iltana klo 20 ja ne poistuvat maanantai-aamuna klo 6 mennessä.

Työ joudutaan suorittamaan viikonloppuna, jotta liikenteelle ei aiheutuisi kohtuutonta haittaa. Katu kavennetaan töiden ajaksi yksikaistaiseksi molempiin suuntiin. Välillä liikenne tapahtuu vuorottelevana yhdellä kaistalla. Tällöin liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä.

Jotkin työvaiheet, kuten asfaltin poisto ja murskeen tiivistys, aiheuttavat kovempaa melua. Osa töistä joudutaan valitettavasti tekemään yöaikaan.

Vaikutukset jalankululle

Ei vaikutusta.

Vaikutukset pyöräilylle

Ei vaikutusta.

Vaikutukset joukkoliikenteelle

Ei vaikutuksia

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Katu kapenee yksikaistaiseksi molempiin suuntiin. Ajoittain kaikki liikenne on yhdellä kaistalla, ja liikenne on vuorottelevaa. Liikenteenohjaajat ohjaavat tällöin liikennettä.

 

Pahoittelemme töiden aiheuttamia häiriöitä.

Hakaniemensillan itäisen rampin purkutyöt saattavat aiheuttaa lyhyitä liikennekatkoja jalankululle ja pyöräilylle Hakaniemenrannassa 21.-23.2.2022

Tiedote 18.2.2022

Uuden Hakaniemensillan rakennustyöt on aloitettu. Uusi silta rakennetaan vanhan sillan itäpuolelle, ja siltä puolelta joudutaan purkamaan pois vanhoja rakenteita. Viikolla 8 puretaan Hakaniemenrannassa oleva jalankulun ja pyöräilyn ramppi. 

Purettavan kohdan alapuolella sijaitsevat jalankulun ja pyöräilyn väylät saatetaan hetkittäin joutua turvallisuussyistä sulkemaan muutamiksi minuuteiksi liikenteeltä ajalla 21.-23.2. Paikalla on liikenteenohjaajia varmistamassa kaikkien turvallinen liikkuminen.

Uusi Hakaniemessilta valmistuu tämän hetkisen tiedon mukaan viimeistään vuoden 2024 aikana. Voit lukea sen rakennustöistä lisää täältä.

Työt alueella tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

 

Hakaniemensillan ja Pohjoisrannan katusuunnitelmia esitellään 19.8.

Tiedote 19.8.2021 - Helsingin kaupunki

Kruunusillat-hankkeen rakentajat purkavat nykyisen Hakaniemensillan ja tekevät tilalle uuden sillan nykyisen itäpuolelle. Torstaina 19.8. kello 17.00–18.30 järjestämme verkkotilaisuuden, jossa kerromme, millainen uudesta Hakaniemensillasta tulee. Lisäksi kerromme, miten Siltavuorenranta ja Pohjoisranta -kadut muuttuvat vanhan ja uuden sillan kohdalla. Tilaisuus liittyy kyseisten katujen uusien katusuunnitelmien esilläoloon.

Verkkotilaisuudessa voit kysyä sillan ja katujen suunnittelijoilta ja lähettää kommentteja chatin kautta.

Aika: 19.8. 17.00–18.30
Paikka: Teams Live Event –verkkotilaisuus

Katusuunnitelmaluonnoksiin voit tutustua 18.–31.8. välisenä aikana osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat (kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat). Suunnitelmista voi antaa palautetta suunnittelijoille 31.8.mennessä.

Lisäämme tilaisuuden tarkan ohjelman sekä osallistumislinkin lähempänä tilaisuutta Kruunusillat-sivujen verkkouutiseen.

Tervetuloa!

  • Etusivu
  • Merihaka Foorumi - Hakaniemenranta

Helsingin Merihaka

Hakaniemenranta 12
00530 Helsinki

Y-tunnus: 0118005-8

Tilaa Postia | Order information

Syöte ei kelpaa

Helsingin Merihaka Oy