Skip to main content

Kevättalven töitä Kruununhaassa

Tiedote 25.1.2023

Työmaakuva on otettu 23.1.2023.

Kokosimme lyhyen yhteenvedon alkuvuoden töistämme Kruununhaassa. Alkuun toteamme, että katutyöt ovat Kruununhaan puolella toistaiseksi lepotilassa, eikä kevättalven aikana juurikaan kajota tämänhetkisiin kulkureitteihin.

Sen sijaan rannassa siltatyömaan luona tapahtuu monenlaista. Marraskuussa aloitettu rantamuurin porapaalutustyö on nyt valmistunut, ja tällä hetkellä tehdään porapaalujen ankkurointia ja paalujen valua. Tämä työ ei ole erityisen kovaa melua aiheuttavaa.

Lisäksi rannassa on käynnissä on tukiseinän pontitus, jota tehdään vielä tämän viikon (viikko 4) loppuun saakka. Pontinlyönnistä kuuluu ajoittaista melua, ja sitä tehdään arkisin klo 7-18 välillä.

Pieni pätkä seinästä jää vielä tekemättä, koska muutamia muita työvaiheita pitää saada valmiiksi, ennen kuin se voidaan tehdä loppuun. Viimeistely tehdään helmikuun aikana, ja silloin melua aiheuttava työ kestää noin yhden päivän.

Ponttiseinä tehdään, koska sen taakse (rannan puolelle) rakennetaan uudelle sillalle johtava katu. Valmiin tienpinnan korkeus on sen verran ylhäällä verrattuna merenpinnan tasoon, että pitää rakentaa tukiponttiseinä, jotta sillan ja uuden kadun valmistuttua päästään korkeuserosta huolimatta turvallisesti kaivamaan nykyinen väliaikainen kiertotie pois ja purkamaan vanhaa siltaa.

Kun uusi Hakaniemensilta valmistuu, liikenne siirtyy uudelle katulinjaukselle. Sen jälkeen nykyinen kiertotie ja vanha silta puretaan pois. Niiden kohdalle joudutaan sitten vielä tekemään paalulaatat, joten jonkin verran meluavia työvaiheita on luvassa vielä vuonna 2024. Paalulaattojen päälle asennetaan uusi kunnallistekniikka.

Tämän kaiken päälle rakennetaan uusi liikennevaloristeys, jonne pääsee kaartamaan sitten vaikkapa Helsingin lyhimmän kadun, Välikadun, kautta.

Siltatyömaalla tehdään tällä hetkellä esimerkiksi tukimuurin muotti-, raudoitus- ja betonointityötä. Muotit rakennetaan laudoista, joten työmaalla näkyy tällä hetkellä lautakasoja.

Viikolla 9 tai 10 Kruununhaan puolelle pystytetään iso nosturi, joka vielä tällä hetkellä on Hakaniemen puolella. Sillä nostetaan sillan teräsrungon osia paikoilleen.

Pahoittelemme meluhäiriöitä. Myös työmaavalot ovat häirinneet joitakin asukkaita. Työmaalla yritetään säätää ja sammutella valoja, mutta kun töissä on monta porukkaa eri aikoina, ei valojen säätö ole kovin yksinkertaista. Olemme menossa kuitenkin kohti valoisampaa vuodenaikaa, eivätkä valot sitten enää ole häiriöksi. Myös melu on koko ajan vähenemään päin.