Skip to main content

Merenpohjan ruoppaukseen liittyviä räjäytyksiä Kruunuvuorenselällä

Tiedote 3.11.2021 | Kruunusillat

Havainnekuva Kruunuvuorensillasta valaistuna. Kuva: WSP, Knight Architects

Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan välisten kahden sillan, eli Kruunuvuorensillan ja Finkensillan rakentaminen on alkanut. Työt ovat käynnistyneet ruoppauksilla ja väliaikaisten, työmaakäyttöön tehtävien työsiltojen rakentamisella sekä Kalasataman että Kruunuvuorenrannan päässä.

Kruununvuorensillan rakenteen keskeinen osa ja näkyvin elementti on pyloni eli kannatinpylväs, joka sijaitsee Kruunuvuorenselällä. Pylonin perustusten työt on aloitettu vedenalaisella louhinnoilla, ja louhintoihin liittyen ensi viikolla todennäköisesti tiistaina 9.11. ja keskiviikkona 10.11. suoritetaan räjäytykset meren pohjassa.

Räjäytystyöt ovat niin kaukana kiinteistöistä, ettei niiden rakenteille voi tulla vahinkoa eikä katselmuksia ole näin ollen ollut tarpeen suorittaa.

Ennen räjäytystä tarkistetaan, ettei vaara alueella ole uimareita, sukeltajia tai veneitä. Vaara-alueen ulkopuolella voi toimia normaalisti, esimerkiksi uida. Uimari havaitsee räjäytyksen paineaallon, mutta siitä ei ole terveydellistä haittaa.

Noudatamme tarkasti kaupungin ympäristöviranomaisen antamia määräyksiä ja mittaamme räjäytystyön aiheuttaa tärinää. Räjäytyksestä varoitetaan äänimerkeillä, jotka ovat ensin säännöllisesti toistuvia, ja tihentyvät minuutti ennen räjäytyshetkeä.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.