Skip to main content

Raitiotien rakennustyöt alkavat Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdessa 4.4.

Tiedote 16.3.2022

Kruunusillat-raitiotien rakentaminen alkaa Haakoninlahdessa 4.4.2022. Teemme huhti-joulukuussa rakennustöitä Haakoninlahdenkadulla, Stansvikin rantakadulla ja Mirandankadulla. Teemme raitiotien vaativat maanalaiset työt ja pysäkit sekä asennamme jo nyt ensimmäiset kiskot, vaikka matkustajaliikenne alkaakin vasta vuonna 2027. On mahdollista, että työskentelemme vuoden lopussa myös Koirasaarentiellä (välillä Saaristolaivastonkatu-Haakoninlahdenkatu).

Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi. Työmme aiheuttavat melua ja pölyä, joita torjutaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työmaa aiheuttaa myös liikennejärjestelyjä sekä mahdollisia yötöitä.

Melua aiheuttavat työt

Raitiotien rakennustyöt vaativat sekä louhintaa että porapaalutusta. Melua aiheutuu heti töiden aloittamisesta lähtien. Meluavaa työtä tehdään erityisesti huhti-heinäkuussa talojen lähellä. Sen jälkeen melua syntyy enimmäkseen hieman kauempana taloista, Haakoninlahdenkadun eteläpuoliskolla.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7–18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena klo 7–18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia (korvatulppia) halukkaille. Niitä on noudettavissa Haakoninlahdenkadun ja Koirasaarentien risteyksessä sijaitsevasta postilaatikosta.

Yötyöt

On mahdollista, että joudumme tekemään yötöitä. Niille voi tulla tarvetta esimerkiksi silloin, jos kesästä tulee kuuma. Raitiotien kiskojen hitsaustyöt täytyy siinä tapauksessa tehdä öisin, kun kiskot ovat viileät.

Liikennejärjestelyt

Työmaa aiheuttaa muutoksia pysäköintiin ja liikkumiseen.

Kadunvarsipysäköinti ei enää ole mahdollista Haakoninlahdenkadun varrella 4.4. lähtien.

Lisäksi huhtikuun alusta alkaen jalankulkijoille ja pyöräilijöille voi tulla pysähdyksiä Haakoninlahdenkadulla jalkakäytävällä ja pyörätiellä tehtävien räjäytysten vuoksi.

Arviolta toukokuun alussa Haakoninlahdenkatu muuttuu moottoriajoneuvoliikenteelle yksisuuntaiseksi. Käyttöön jää vain yksi, pohjoisesta etelään kulkeva kaista. Turumankadulta, Pojamankadulta ja Disankadulta ei silloin pääse enää kääntymään vasemmalle pohjoiseen päin. Järjestely on voimassa näillä näkymin marraskuuhun asti.

Opastamme reitit kadulla ja kerromme myös nettisivuilla ja Facebookissa muutoksista. Ajantasainen kartta liikennejärjestelyistä löytyy nettisivuiltamme: https://kruunusillat.fi/category/kruunuvuorenranta/

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Merihaansilta, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Kruunusillat