Tiedote 8.5.2024

Kruunuvuorensiltaan tulee lämminsävyinen valaistus, joka siroaa ilman hiukkasissa vähemmän kuin viileäsävyinen valo. Tällöin vaikutus ympäristöön on mahdollisimman vähäinen. Valon määrä on mitoitettu maltillisesti ja valo on suunnattu tarkasti pyloniin kapeilla valokeiloilla viistosti pylonin vierestä. Tällöin minimoidaan taivaalle suuntautuva valo.
Valaistustehon säätämisessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että valaistus soveltuu ympäristöönsä. Teho säädetään alkuasennuksen yhteydessä ja se on säädettävissä asennuksen jälkeen aina tarpeen mukaan. Tarkoin harkittuina juhlapäivinä pylonissa voidaan käyttää myös värillisiä valon sävyjä. Valaistuksen sävyt määritellään tarkasti erikseen toteutettavilla koevalaistuksilla.
Sillan köysirakenteita ei valaista erikseen. Osa pyloniin kohdistetusta valosta osuu sillan keskiosassa köysiin.
Sillan kaiteissa on rakenteisiin integroitu lämpimän valkoinen valaistus, joka on suunnattu jalankulkuväylälle. Piilotettu, matalalle sijoitettu valo on paras meri- ja rantanäkymien katsomiseen. Jos kaiteen vieressä olisi valaisinpylväitä, ne tuottaisivat kirkkaita valopisteitä, joiden kirkkauteen silmä tarkentuisi luonnostaan.
Raitiotien yhteiskäyttöpylväät valaisevat raitiotielinjaa ja viereisiä pyöräväyliä.
Tiedote 28.1.2025

Kruunuvuorensillan vinoköysien asennustyöt on aloitettu. Tätä varten asennamme roikkotelineet veneaukon kohdalle ja veneaukon alikulkukorkeus muuttuu.
Veneaukon alikulkukorkeus on 3.2.-2.3.2025 välisenä aikana 14,5 m. Maaliskuun alussa alikulkukorkeus palautuu takaisin työnaikaiseen 18 m alikulkukorkeuteen.

Kruunuvuorensiltaan tulee vinoköysiä yhteensä 17 paria pylonin molemmin puolin. Vinoköysien asennustyö aloitettiin helmikuun alussa ja nyt on pylonin itäpuolelle asennettu neljä ja länsipuolelle kolme köysiparia.
Vinoköysi koostuu köysiputkesta ja putken sisään asennettavista rasvapunoksista. Putket ovat pituudeltaan 90 – 260 m ja punoksia putkiin tulee 19 – 59 kpl. Köysiputken halkaisija vaihtelee 160 – 225 mm välillä.

Köysiputkien pituus vaihtelee 90 – 260 m välillä.
Köysiputken yläpää nostetaan torninosturilla pyloniin ja kiinnitetään holkin avulla köysikoteloon. Alaosa kiinnitetään sillan vinoköysiosuuden ankkuriputkeen. Kun köysiputki on kiinnitetty, voidaan punokset vetää paikoilleen, yksi kerrallaan. Punoksen vetopää kiinnitetään vetovaijeriin, ja se vinssataan ylös noin 2 m/s nopeudella ja kiinnitetään kiilojen avulla yläosan ankkurilevyyn. Kun punos on kiinnitetty, jännitetään se hydraulitunkilla ennalta määrättyyn lujuuteen. Ratalaatan valun jälkeen tehdään punoksille vielä jälkijännitys.

Ankkurilevy, johon punokset kiinnitetään.
Kun vinoköysiä on asennettu neljä paria puolelleen, voidaan aloittaa kahden ensimmäisen väliaikaisen tuen purkaminen.
Tiedote 14.9.2023

Jalankulun ja pyöräilyn reittien muutokset Näkinaukion ympäristössä 18.9. alkaen
Miina Sillanpään kadun katuremontti on valmistumassa lokakuun aikana. Päällystystöiden takia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin tulee muutoksia maanantaista 18.9. alkaen.
Järjestelyn kesto on arviolta kaksi viikkoa. Uudet reitit opastetaan maastossa.
Vaikutukset jalankululle
Miina Sillanpään kadulta ei pääse suoraan Vetehisenkujalle. Kulku Vetehisenkujalle tapahtuu Näkinsillan tai tai Näkinkujan kautta. Kulku Miina Sillanpään katu 9-11 -kiinteistöön tapahtuu seinän viertä pitkin.
Vaikutukset pyöräilylle
Miina Sillanpään kadulta ei pääse suoraan Vetehisenkujalle. Pyöräily Vetehisenkujalle tapahtuu Näkinkujan kautta.
Tiedote 11.2.2025

Iloksemme voimme kertoa, että Kruunusillat-raitiotien työt ovat edenneet aikataulun mukaan ja varsinainen katurakentaminen on saatu päätökseen Laajasalossa. Vuosien varrella työmme ovat häirinneet arkeanne, mutta silti teillä on riittänyt kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Kiitos siitä!
Vuonna 2025 kevättalven aikana jatkamme raitiotien ajolanka-asennuksia. Keväällä teemme katualueella pieniä korjauksia ja viimeistelemme työmaa-alueena olleen Kruunuvuorensillan edustan. Töiden aiheuttamat haitat ovat pieniä ja lyhytaikaisia. Korkeasaaressa valmistuvat kunnallistekniset työt, pintatyöt ja vihertyöt.
Kruunuvuorensillan keskituki eli pyloni on nyt saavuttanut 135 metrin lopullisen korkeuden. Vinoköysien asennus alkoi talvella ja valmistuu juhannukseen mennessä. Loppuvuonna teemme sillan ratalaatan, pintarakenteet ja puramme työsillat.
Aloitamme raitiotien koeliikenteen Laajasalossa alkusyksystä 2025. Vaunu tuodaan saarelle rekalla. On hyvä muistaa, että rata-alue on varattu vain raitiovaunuille ja pelastusajoneuvoille jo nyt ennen matkustajaliikenteen aloitusta.
Vuonna 2026 rakennamme radan Kruunuvuorensillalle ja koeajamme koko reitin. Remontoimme myös vanhan Korkeasaarensillan, jossa jalankulku- ja ajoneuvoliikenteen kaistat vaihtavat puolta. Sillan pinnat ja valaistus uusitaan.
Raitiotien matkustajaliikenne alkaa vuonna 2027. Pyöräilijät ja jalankulkijat pääsevät Kruunuvuorensillalle vuonna 2026, Merihaansillalle kesällä 2025 ja myös Finkensillalle syksyllä 2025, kun Korkeasaaren uusi päärakennus on valmistunut.
Tiedote 30.8.2024

Laajasalontien ja Isosaarentien risteyksen eteläinen suojatie avataan kevyelle liikenteelle ja samalla pohjoinen suojatie suljetaan. Järjestely vaaditaan, jotta liikennevalotyöt saadaan tehtyä pohjoisen puolelle. Pohjoispuolen suojatien sulku kestää noin kuukauden ajan.
Karttaan on merkitty vihreällä voimassa oleva jalankulkureitti ja punaisella katkoviivalla suljettu reitti.
Pahoittelemme häiriöstä ja kiitämme kärsivällisyydestä.
Tiedote 16.8.2023

Vesihuoltotyöt Näkinaukion ympäristössä jatkuvat ja aiheuttavat muutoksia kulkureitteihin. Torstaina 17.8. uuden Näkinsillan luona liikenne siirtyy uudelle linjaukselle, ja samalla suojatie Näkinkujan ja Miina Sillanpään risteyksessä suljetaan tilapäisesti.
Korvaava suojatie kulkee 30 metriä lännempänä, Arena Centerin ajoluiskan kohdalla.
Järjestelyn kesto on joitakin viikkoja.
Tiedote 25.9.2023
Liikennejärjestelyt muuttuvat vaiheittain 26.9.-11.10.
Kruununhaassa valmistaututaan aloittamaan lopullisten katulinjausten pintarakennetyöt, mikä vaatii liikenteen siirtoja ja uusia tilapäisiä järjestelyjä. Järjestelyt toteutetaan vaiheittain ajalla 26.9.-11.10., ja ne ovat tämänhetkisen arvion mukaan voimassa kesään 2024 saakka.
Ensimmäisessä vaiheessa (26.9. alkaen) muutoksia skuuttien ja moottoriajoneuvojen pysäköintipaikkoihin
Siltavuorenrannassa skuuttien pysäköintipaikka siirtyy kadun toiselle puolelle pysäköintipaikkarivistön päähän. Kolme autopysäköintipaikkaa poistuu käytöstä skuuttiparkin tieltä.
Pohjoisranta-tonttikadulla sijaitseva skuuttien pysäköintipaikka siirretään Pohjoisrannan itäreunaan Tervasaarenkannaksen risteykseen. Neljä kadunvarren pysäköintipaikkaa tonttikadun länsireunasta poistuu ja niiden tilalle toteutetaan väistötasku helpottamaan pyörä- ja autoliikenteen kohtaamista kadulla. Kaksi pysäköintipaikkaa tonttikadun itäreunasta poistuu muuttuvien pyörätiejärjestelyjen johdosta.
Toisessa vaiheessa (4.10. alkaen) muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin
Väliaikainen liikennevalo-ohjattu suojatie Pohjoisrannassa poistuu käytöstä. Suojatien saarekkeet poistetaan kaivuutyönä, joka suoritetaan yöaikaan. Tiedotamme yötyöstä erikseen aikataulun varmistuttua.
Jalankulun ja pyöräilyn reitit siirretään Pohjoisranta-pääkadulta (Merisataman puolelta) Pohjoisranta-tonttikadulle.
Kolmannessa vaiheessa (11.10. alkaen) muutoksia moottoriajoneuvojen reitteihin
Moottoriajoneuvojen ajokaistat siirtyvät uudelle sijainnille lähemmäksi asuinkiinteistöjä. Tämäkin työvaihe tehdään yötyönä, koska päivällä se aiheuttaisi merkittäviä liikennehaittoja. Tiedotamme yötyöstä erikseen aikataulun varmistuttua.
Fashion in Helsinki -muotinäytös järjestetään Haapaniemenkadulla keskiviikkona 21.5.2025.
Tapahtuman vuoksi katualueella on täydellinen liikennesulku klo 19.30–21.00.
Sulun aikana ajoneuvoliikenne on kielletty, eikä alueelle pääse ajoneuvolla sisään tai ulos.
Myöskään ajaminen kadulla ei ole sallittua.
Pahoittelemme tilapäisestä liikennejärjestelystä aiheutuvaa haittaa.
Yhteystiedot:
Juni Communication
Puh. +358 50 309 6577 / +358 40 519 2199
Tiedote 3.4.2025

Teemme maanantaista 7.4. alkaen Hakaniemenranta 16 ja 18 kohdilla jalkakäytävän ja pyörätien kivitöitä sekä asfaltointeja. Töiden vuoksi moottoriajoneuvot eivät pääse liikkumaan osoitteissa Hakaniemenranta 16 ja 18 eteläpuolen kautta pihoille. Väliaikainen kulku kiertää talon pohjoispuolelta. Työt kestävät arviolta kuukauden ajan.
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitti Hakaniemenrannan itäosalla pidetään koko ajan auki.
Tiedote27.10.2021 | Kruunusillat

Olemme saaneet Sörnäisten rantatien yötöistä kiivastakin palautetta. Se on aivan ymmärrettävää. Meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta välttää näitä töitä. Ensi yö on vielä yhtä paha kuin aikaisemmat. Seuraavina öinä melu ei ole niin kovaa kuin tähän saakka. Häiriötä voi kuitenkin syntyä.
Sörnäisten rantatie on erittäin vilkkaasti liikennöity valtaväylä, jossa autoliikenteen käytössä on normaalitilanteessa kolme kaistaa suuntaansa. Olemme joutuneet kaventamaan tietä siten, että käytössä on kaksi kaistaa suuntaansa.
Tämän enempää emme voi liikennettä päiväsaikaan rajoittaa tai kaventaa aiheuttamatta merkittäviä ruuhkia, joiden haittavaikutukset olisivat erittäin laajamittaiset. Samasta syystä ei alueen läpi kulkevan liikennemäärän siirto muualle katuverkkoon ole mahdollista.
Joudumme siis tekemään osan töistä yöaikaan. Tämä on valitettavaa, mutta normaali käytäntö kaupunkialueella silloin, kun työt aiheuttaisivat päivällä liikenteelle kohtuutonta haittaa. Pyrimme kuitenkin aina tekemään kovempaa melua aiheuttavat työt päivällä.
Työt Sörnäisten rantatiellä liittyvät myös koko alueen liikenteellisiin muutoksiin. Näkinsillan eteläpuolelle rakennetaan parhaillaan väliaikaista liikenneympyrää, joka mahdollistaa Hakaniemenkadulta Sörnäisten rantatielle kääntymisen. Tätä muutosta tarvitaan esimerkiksi Hakaniemensillan uusimisen aikana.
Väliaikaisen liikenneympyrän työt on tärkeää saada valmiiksi ennen lumen tuloa, koska sitten ne kestäisivät vielä kauemmin ja aiheuttaisivat pidempikestoista haittaa.
Tällä hetkellä käynnissä oleviin yötöihin voimme antaa seuraavat tarkennukset: ensi yölle (ke-to välinen yö) on vielä tiedossa tiivistystä eli kovempaa jyrinää aiheuttavaa työtä, mutta sitten tiivistyksen pitäisi olla ohi. Torstain ja perjantain välisenä yönä ei pitäisi siis syntyä niin kovaa meteliä.
Pe-la ja la-su väliset yöt pidetään taukoa töistä. Ensi viikon öinä (vk 44 eli 1.-5.11.) on tarkoitus tehdä ns. vaahtolasiasennusta, josta ei myöskään pitäisi syntyä juurikaan kovaa melua. Se tapahtuu myös kauempana asuintaloista kuin nämä tämän viikon yötyöt. On kuitenkin mahdollista, että myös nämä työt häiritsevät.
Ensi viikon jälkeen seuraavan kerran teemme yötöitä näillä näkymin joulukuussa, jolloin puretaan nykyinen Näkinsilta väliaikaisen sillan valmistuttua. Tiedotamme siitä tarkemmin aikataulun varmistuttua.
Valitettavasti emme pysty kovin tarkkoja päivämääriä antamaan eri työvaiheille kovin aikaisessa vaiheessa. Kruunusillat-hankkeen rakennustyöt jatkuvat alueella käytännössä ainakin vuoteen 2026 saakka. Uuden Näkinsillan pitäisi kuitenkin valmistua jo loppuvuodesta 2022 ja muidenkin töiden Sörnäisten rantatiellä vuosina 2023-2024.
Ymmärrämme, että töistä aiheutuu asukkaille haittaa. Noudatamme tarkasti kaupungin ympäristöviranomaisen antamia määräyksiä ja suunnittelemme työvaiheemme niiden mukaisesti.
Pahoittelemme häiriöitä ja pyrimme kehittämään toimintaamme asukkaat paremmin huomioivaksi niissä puitteissa, kuin se on mahdollista.
Tiesotw 19.5.2023
Louhinnat eli kallion poraus- ja räjäytystyöt jatkuvat Hakaniemenkadulla 22.5.2023 ja kestävät arviolta heinäkuun loppuun.
Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset. Räjäytyksiä on enintään 3-4 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 9-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein. Kaikki liikenne kadulla pysäytetään muutamiksi minuuteiksi.
Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia halukkaille. Niitä voi noutaa laatikosta, joka sijaitsee Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksessä.
Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.
Tiedote 29.11.2024

Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät 30.10.2024 alkaen myös Sörnäisten rantatien länsireunalta suoraan Hakaniemenrantaan Merihaankatua pitkin.
Sörnäisten rantatieltä Hakaniemensillalle johtavan uuden Merihaankadun länsireunan jalankulku- ja pyöräilyväylä avataan liikenteelle keskiviikkona 30.10.2024 aamun aikana. Myös Hakaniemenrannan ylittävä uusi suojatie otetaan käyttöön samanaikaisesti
Jatkossa Sörnäisten rantatien länsireunalta on siis suora yhteys Hakaniemenrantaan ilman kiertoreittejä.
Myös Hakaniemensillan länsireunan jalankulku- ja pyöräilyväylä otetaan käyttöön vuodenvaihteeseen mennessä.
Tiedote 24.10.2024
Merihaansillan työmaalla tehdään lauantaina 26.10. klo 9-16 betonisaumojen sahausta, josta aiheutuu melua.
Tiedote 27.6.2024
Merihaansillan kolmas, keskimmäinen kansilohko valetaan heinäkuun alkupäivinä. Työ aloitetaan maanantaina 1.7. noin klo 12 ja se jatkuu yhtäjaksoisena arviolta kolmen vuorokauden ajan.
Valu ei ole kovaa melua aiheuttavaa työtä, mutta yöllä pienemmätkin äänet saattavat ymmärrettävästi häiritä. Pahoittelemme tätä.
Tiedote 28.9.2022

Hakaniemenrannan kaakkoiskulma muuttuu työalueeksi.
Vanhojen rantarakenteiden purkutyö sekä Hakaniemen ja Sompasaaren eteläkärjen välille rakennettavan Merihaansillan rakentaminen vaikuttavat kulkureitteihin Hakaniemenrannassa, Merihaan kaakkoiskulmassa.
Rantaa pitkin alueen läpi kulkevat jalankulun ja pyöräilyn väylät poistuvat käytöstä, ja läpikulku päättyy. Jalankulku ja pyöräily on jo aiemmin opastettu kulkemaan Sörnäisten rantatietä ja väliaikaista Näkinsiltaa pitkin.
Haapaniemenkatu ei ole suositeltava läpikulkureitti runsaan työmaaliikenteen takia.
Kulku Merihaan kiinteistöihin, Kulttuurisaunalle ja venelaitureille sekä reitit huolto- ja pelastusajoneuvoille järjestetään myös rakentamisen aikana Hakaniemenrannan kautta.
Järjestely kestää tämänhetkisen arvion mukaan Merihaansillan valmistumiseen saakka, mutta ainakin vuoden 2025 loppuun.
Vaikutukset jalankululle
Läpikulku rantareittiä pitkin Hakaniemenrantaan päättyy.
Vaikutukset pyöräilylle
Läpikulku rantareittiä pitkin Hakaniemenrantaan päättyy.
Vaikutukset joukkoliikenteelle
Ei vaikutuksia.
Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle
Ei vaikutuksia: moottoriajoneuvoliikenteen läpikulku Hakaniemenrantaan on päättynyt jo aiemmin.
Tiedote 1/2022

Olemme aloittaneet rannoillanne Kalasataman Nihdin ja Korkeasaaren välisen Finkensillan rakennustyöt sekä Korkeasaaren ja Laajasalon välisen Kruunuvuorensillan rakennustyöt.
Tammi-maaliskuu on siltatöiden paalutusmelun osalta pahinta aikaa. Korkeasaaren alueella ruopataan ja tehdään louhetäyttöä jääolosuhteiden salliessa.
Finkensilta ja Kruunuvuorensilta ovat tavoitteen mukaan valmiita vuonna 2025, jonka jälkeen niille rakennetaan päällysteet ja raitiotie. Raitiotien on tavoite aloittaa matkustajaliikenne vuonna 2027.
Lisäksi valmistelemme Nihdin länsirannalla tulevan Merihaansillan rantarakenteita.
Työmaat aiheuttavat haittaa
Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi. Pahoittelemme aiheuttamaamme haittaa.
Työmme aiheuttaa melua, jota torjumme kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7-18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä.
Rakentaminen aiheuttaa muutoksia veneväyliin. Korkeasaaren ja Kalasataman välinen väylän korvaava yhteys kulkee Mustikkamaan ja Korkeasaaren välistä. Koska se ei ole varsinainen väylä, liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Korkeasaarensillan alikulkukorkeus on 4,7 metriä. Valmiin Finkensillan alikulkukorkeus on noin 6,5 metriä.
Kruunuvuorenselän väylää on siirretty länteen päin. Tälle väylälle tulee 18 m korkeusrajoitus syksyllä 2023, joka kestää syksyyn 2025. Valmiin sillan alikulkukorkeus on 20 m.
Meri ei ole työmaa-alueiden läheisyydessä kestävässä jäässä. Alueilta on pysyttävä oman turvallisuutensa vuoksi poissa. Myös kesällä veneillessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta: 200 metriä lähemmäksi työmaarakenteita tai -kalustoa ei saa mennä. Kruunuvuorenselän korvaavan väylän käyttö on sallittu.

Nykyinen Metallitalon esteetön luiska poistuu käytöstä ja se korvataan väliaikaisella luiskalla.
Siltasaarenkadun remontissa uusitaan Metallitaloa reunustava tukimuuri. Vanhan tukimuurin purku on käynnissä.
Keskiviikkona 20.3. Metallitalon vanha kulkuluiska Hakaniemenrannan ja Siltasaarenkadun risteyksen luona suljetaan. Jalankulkijat voivat silti kulkea Metallitalon ylätasanteella, ja pääsevät toisesta päästä portaita pitkin katutasoon John Stenbergin rantaan. Metallitalon edustalle on rakennettu myös väliaikainen kulkuluiska, jota pitkin reitti on esteetön.
Väliaikainen kulkuluiska on käytössä noin kolme kuukautta.
Metroliikenne ei kulje kaikille asemille kesällä. Rautatientorin metroasema on suljettu 3.6.-1.9. välisen ajan, eikä Helsingin keskustan läpi voi matkustaa metrolla. Mellunmäen asema on kiinni 3.6.-8.9., ja myös Myllypuron ja Kontulan asemat ovat osan kesästä suljettuina.

Rautatientorin metroasema on suljettu kesän ajan, koska asemalla tehdään muutostöitä muun muassa paloturvallisuuden ja liikennöinnin sujuvuuden parantamiseksi. Kuva: Antti Honkala
Helsingin metro on palvellut yli 40 vuotta. Metrojärjestelmää ja metroasemia tulee huoltaa, jotta metro palvelee myös tulevina vuosikymmeninä. Kesällä 2024 parannetaan Rautatientorin metroaseman paloturvallisuutta sekä korjataan Kontulan ja Mellunmäen välissä sijaitsevia Länsimäentien metrosiltoja ja Kontulan metroaseman laiturialuetta.
HSL järjestää poikkeusten aikana korvaavaa bussi- ja ratikkaliikennettä. Matkustajille korjaustöistä aiheutuvaa haittaa pyritään vähentämään tekemällä useita parannustöitä saman liikennekatkon aikana.
Metroliikenne Helsingin keskustan läpi
Rautatientorin metroasema on suljettuna kolmen kuukauden ajan kesäkuun alusta syyskuun alkuun. Katkon aikana Helsingin keskustan läpi ei voi matkustaa metrolla. Metro kulkee kesällä työmaiden takia tavallista harvemmalla vuorovälillä. Metron pääteasemat keskustassa ovat Kamppi Espoon suunnasta ja Helsingin yliopisto Itä-Helsingin suunnasta.
Kampin ja Helsingin yliopiston välisen osuuden voi kulkea kävellen tai raitiovaunulla. Raitiovaunu 9 ja metroa korvaava linja 9B kulkevat Hakaniemen, Kaisaniemenkadun, Rautatieaseman ja Simonkadun raitiovaunupysäkkien kautta. Helsingin yliopiston asemalla raitiovaunut pysähtyvät Kaisaniemenkadun pysäkillä, ja Kampin metroasemaa lähinnä oleva pysäkki on Simonkatu.
Paloturvallisuuden lisäksi myös Rautatientorin aseman ulkoasu kohenee, kun muun muassa valaistusta uudistetaan.
Metro kulkee tiheimmillään Helsingin yliopiston ja Itäkeskuksen välillä 5 minuutin välein ja Kampin ja Kivenlahden välillä 6 minuutin välein. Poikkeuksen aikana kaikki Espoon-suunnan metrojunat ajavat Kivenlahteen asti. Metro kulkee Espoosta vain Kamppiin asti.
Metroliikenne Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä
Mellunmäen metroasema on kiinni kolmen kuukauden ajan kesäkuun alusta syyskuun 8. päivään saakka Länsimäentien ylittävän metrosillan korjauksen takia. Kontulan asema on suljettuna 24.6.–4.8. aseman peruskorjauksen takia. Lisäksi Myllypuron metroasema on kiinni 8.7.–4.8. metroradan siltojen peruskorjausten takia.
Metroa korvaa bussilinja 99M. 99M ajaa Kontulan ja Mellunmäen välillä 3.–23.6. ja 5.8.–8.9. Kun Kontulan metroasema on suljettu juhannuksen jälkeen, 99M ajaa Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä.
Myös normaalisti kulkevat bussilinjat, kuten Mellunmäen ja Kontulan asemien kautta kulkeva runkolinja 560, tarjoavat korvaavia yhteyksiä. Linjat 92, 94 ja 95 kulkevat tavanomaista tiheämmin.

Raitiovaunulinjoilla 1, 2, 4, 8 ja 10 on reittimuutoksia maanantaista 3.6. alkaen. Kuva: Beatrice Bucht
Raitiovaunujen reitit muuttuvat
Kesäkuun alusta myös raitiovaunujen reitit muuttuvat. Raitioliikenteeseen vaikuttavat Mannerheimintien katutöiden eteneminen Oopperan risteykseen, Crusellinsillan korjaus Jätkäsaaressa sekä pienemmät työmaat. Reittimuutoksia on linjoilla 1, 2, 4, 8 ja 10 maanantaista 3.6. alkaen. Raitiolinjat säilyvät samoilla poikkeusreiteillä syksyyn asti.
Lisäksi kesän aikana on poikkeuksia junaliikenteessä: rantaradan liikenne katkeaa kuukaudeksi Leppävaaran länsipuolella juhannuksen jälkeen, ja pääradalla junat kulkevat tavallista harvemmin.
Helpoiten oman reitin selvittää HSL-sovelluksen tai Hsl.fi Reittioppaan avulla. Kesän reittejä voi tutkia jo nyt, kun matkan päivämääräksi valitsee 3.6. tai myöhemmän ajankohdan.
Tiedote 6.10.2023

Miina Sillanpään kadulla tehdään katukivien asennusta lauantaina 7.10. Työstä ei pitäisi syntyä kovaa melua. Joka tapauksessa meluisampia työvaiheita vältetään aikaisin aamulla.