Skip to main content

Merityömaidemme vaikutukset Kalasatamassa, Kulosaaressa ja Laajasalossa

Tiedote 1/2022

Olemme aloittaneet rannoillanne Kalasataman Nihdin ja Korkeasaaren välisen Finkensillan rakennustyöt sekä Korkeasaaren ja Laajasalon välisen Kruunuvuorensillan rakennustyöt.

Tammi-maaliskuu on siltatöiden paalutusmelun osalta pahinta aikaa. Korkeasaaren alueella ruopataan ja tehdään louhetäyttöä jääolosuhteiden salliessa.

Finkensilta ja Kruunuvuorensilta ovat tavoitteen mukaan valmiita vuonna 2025, jonka jälkeen niille rakennetaan päällysteet ja raitiotie. Raitiotien on tavoite aloittaa matkustajaliikenne vuonna 2027.

Lisäksi valmistelemme Nihdin länsirannalla tulevan Merihaansillan rantarakenteita.

Työmaat aiheuttavat haittaa

Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi. Pahoittelemme aiheuttamaamme haittaa.

Työmme aiheuttaa melua, jota torjumme kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7-18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä.

Rakentaminen aiheuttaa muutoksia veneväyliin. Korkeasaaren ja Kalasataman välinen väylän korvaava yhteys kulkee Mustikkamaan ja Korkeasaaren välistä. Koska se ei ole varsinainen väylä, liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Korkeasaarensillan alikulkukorkeus on 4,7 metriä. Valmiin Finkensillan alikulkukorkeus on noin 6,5 metriä.

Kruunuvuorenselän väylää on siirretty länteen päin. Tälle väylälle tulee 18 m korkeusrajoitus syksyllä 2023, joka kestää syksyyn 2025. Valmiin sillan alikulkukorkeus on 20 m.

Meri ei ole työmaa-alueiden läheisyydessä kestävässä jäässä. Alueilta on pysyttävä oman turvallisuutensa vuoksi poissa. Myös kesällä veneillessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta: 200 metriä lähemmäksi työmaarakenteita tai -kalustoa ei saa mennä. Kruunuvuorenselän korvaavan väylän käyttö on sallittu.

 

Julkinen liikenne, Kalasatama, Hakaniemenranta