Skip to main content

Kruunusillat upottaa joulukuusia mereen

Tiedote 17.12.2024

 

Kruunusillat-raitiotiehanke toteuttaa Helsingin kaupungin ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa Helsingin Merihakaan joulukuusista ns. kalaturon, jolla parannetaan pohjaeläinten ja kalojen elinoloja sekä myös vedenlaatua.

Kalaturo rakennetaan siten, että Kruunusillat pyytää alueen asukkailta käytettyjä joulukuusia, joille rakennetaan työmaalla puusta kehikkoja. Kehikot kuusineen upotetaan merenpohjaan uuden Merihaansillan pohjoispuolelle Hakaniemenrantaan. Näin 3-4 metrin syvyyteen muodostuu noin 3×25 metriä kokoinen rakenne, johon tulee sata joulukuusta.

Kuusia otetaan vastaan heti loppiaisen jälkeen ja ne upotetaan tammikuun puolivälissä.

Kuuset luovat kaloille kutupaikkoja ja antavat suojaa kalanpoikasille. Kalastajat ovat jo vuosisatoja käyttäneet veteen upotettuja kuusia kalakantojen parantamiseen. Vaikka isojakin kalaturoja on rakennettu muualla Suomessa, niin tiettävästi tässä mittakaavassa turoja ei ole koskaan aikaisemmin tehty Helsingissä.

Esimerkiksi Lappeenrannassa Pien-Saimaalla kuusten upottamisen on osoitettu lisäävän huomattavasti pohjaeläinten tuotantoa ja monimuotoisuutta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksissa on myös havaittu uppopuuston puhdistavan valumavesiä. 

Aikaisempien kokemusten mukaan kuuset pysyvät myös hyvin pohjassa, eikä niistä ole vaaraa esimerkiksi veneilylle. Turojen kohdalla ei silti kannata uistinta heittää, sillä se jää helposti kuusiin kiinni.

Kruunusillat vastaa pilottirakenteen suunnittelusta ja toteutuksesta ja Helsingin kaupunki ja Suomen ympäristökeskus pitkänajan seurannasta.

Ohjeet asukkaalle

Tuo joulukuusesi 7.-8.1. klo 16-20 keräyspisteeseemme, joka sijaitsee rakenteilla olevan Merihaansillan tyvellä osoitteessa Hakaniemenranta 18. Sillä ei ole väliä onko kuusessa neulasia vai ei, mutta koristeet tulee jättää kotiin.

Kruunusillat ja kalat kiittävät!

Tiedote, Tapahtuma, palvelut

Hakaniemenrannasta ja Sörnäisten rantatieltä kaadetaan katupuita 14.11.

Tiedote 9.11.2022

Puita kaadetaan Hakaniementorin laidalta ja Sörnäisten rantatieltä.

Hakaniemenrannasta, Hakaniementorin laidalta sekä Sörnäisten rantatieltä kaadetaan katupuita maanantaina 14.11.

Hakaniementorin laidalta kaadetaan kuusi puuta, jotka ovat puistolehmuksia.

Sörnäisten rantatieltä, Haapaniemenkadun risteyksen luota kaadettavat kymmenen puuta ovat lehtikuusia.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Kaikki alueen uudet puistot eivät valmistu Kruunusillat-raitiotien rakentamisen yhteydessä, mutta silti Kruunusillat-allianssi istuttaa Hakaniemen-Kruununhaan alueelle 170 kpl uusia puita ja 2800 kpl uusia pensaita vuoteen 2027 mennessä.

Koko Kruunusillat-työalueelle tulee uusia puita noin 1300 kpl ja pensaita yli 10 000 kpl.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Tiedote, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Puistosuunnitelma

Hakaniemen alueelle alustavasti suunnitellut puulajit

Tiedote 25.1.2022

Hakaniemen alueelle alustavasti suunnitellut puulajit

Suurten katurakennushankkeiden tieltä kaadetaan usein jo muutenkin vähälukuisia katupuita. Syy on yleensä se, että maanalaisille putkille ja johdoille tarvitaan tilaa.

Uusia puita kuitenkin myös istutetaan, mikä jää usein vähemmälle huomiolle. Toki ne ovat pienempiä kuin kaadetut. Ne kuitenkin kasvavat. Kaupunkia ei tehdä vain nykyisille asukkaille, vaan myös tuleville sukupolville.

Kuten kuvan kartasta näkyy, Hakaniemeen ja Kruununhakaan on aikanaan tulossa kunnon kirjo katupuita. Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle tullaan istuttamaan 21 eri puulajin edustajia.

Suunnitelmia tehdessä tavoitteena on ollut lajikirjo. Toki valinnoissa on mietitty monia asioita: katumiljööseen sopimista, taimien istutuskokoja, puulajien vastaavuuksia.

Puiden sijainnit on suunniteltu liikenteen näkemät ja maanalainen tekniikka huomioon ottaen. Käytännössä kaikkialla, missä puita voi olla, niitä tulee olemaan.

Istuttamisen kanssa joudutaan kuitenkin odottamaan vielä tovi – todellisuudessa vuosia. Hakaniemeä kun uusitaan muutenkin kuin Kruunusiltojen osalta. Alueen tontit ja kadut pitää saada ensin kuntoon. Näin vältetään puiden vaurioituminen rakentamisen yhteydessä.

Hakaniemen lisäksi uusia puita istutetaan koko ratikkareitin varrelle – yhteensä yli 1300 kpl.

Katusuunnitelma, Hakaniemenranta, Puistosuunnitelma